Jyväskylän toimipaikka
Jyväskylän toimipaikka
Jyväskylä on yksi Spesian neljästä päätoimipaikasta. Jyväskylässä järjestetään valmentavaa koulutusta (TUVA ja TELMA) sekä ammatillista perustutkintokoulutusta.
Tietoa Jyväskylästä
Jyväskylä on vireä opiskelukaupunki Keski-Suomessa. Asukkaita on yli 140 000 ja määrä kasvaa koko ajan. Jyväskylä on myös monipuolinen tapahtuma-, kulttuuri- ja liikuntakaupunki. Kaupunkielämä on vilkasta, mutta myös luontoelämykset ovat aina lähellä. Erilaisia harrastusmahdollisuuksia on paljon.
Jyväskylässä on paljon liikuntapaikkoja ja -seuroja, eli tarjolla on sekä liikuntaa että penkkiurheilua. Löydät kaupungista monipuolisesti kulttuuritapahtumia, museoita, teatteria ja elävää musiikkia ja tietenkin elokuvateatterin ja kirjaston.
Syksy 2023 alkoi uusissa tiloissa Vasaralla
Syksyllä 2023 Jyväskylässä uusi lukuvuosi alkoi uusissa tiloissa, Seppälässä. Uusi rakennus sai nimen Vasara. Se tarjoaa opiskelijoille nykyaikaiset, esteettömät ja joustavat tilat. Uutta on esimerkiksi:
- oma Paussi-opiskelijaravintola
- sisälogistiikan koulutukselle alan vaatimuksia vastaavat tilat
- autoalan koulutus ensimmäistä kertaa omalla kampuksella
Vasaralle muuttivat kaikki koulutusalat, lukuun ottamatta merkonomikoulutusta ja Spesia Puotia, jotka jatkavat Kauppakeskus Forumissa. Myös piskelija-asunnot (Valoranta) löytyvät edelleen tuttuun tapaan Keskussairaalan naapurissa.
Lue lisää uusista tiloista: Spesia aloitti uusissa tiloissa Jyväskylässä – Yritysten keskellä loistavat puitteet työelämäyhteistyölle
Kuvateksti: Spesian uudet tilat Jyväskylässä sijaitsevat Seppälässä, osoitteessa Vasarakatu 2. Alueella on valtava määrä yrityksiä, lähimmät samassa rakennuksessa.