Automekaanikko

Tekniikan alat | Ajoneuvoalan perustutkinto
180 osp

Opinnot

Automekaanikon koulutuksessa opit tuntemaan autotekniikan ja hallitsemaan alan työmenetelmät. Opit autojen huoltoon, korjaukseen ja asiakaspalveluun liittyviä perustaitoja sekä autoalan teknisiä tietoja ja taitoja.

Opintojen aikana suoritetaan SFS6002 sähkötyöturvallisuuskoulutus sekä ensiapu-, työturvallisuus- ja tulityökortit. Lisäksi on mahdollista suorittaa henkilöauton kuljettamiseen oikeuttava ajokortti, ellei siihen ole terveydellisiä esteitä.

Opiskelu tapahtuu isolta osin autopajalla, missä pääset opettelemaan ammatissa vaadittavat tiedot ja taidot käytännönlä­heisesti, työtä tekemällä.

Tutkinnon perusteet uudistuivat elokuussa 2022, jolloin tutkintonimike muuttui automekaanikoksi.

GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle

Edellytykset

Alalla tarvitaan esimerkiksi kädentaitoja, vuorovaikutustaitoja, hyvää hahmotuskykyä ja suunnitelmallisuutta. Auton liikenneturvallisuudesta ja siisteydestä huolehtiminen edellyttää huolellisuutta. Opiskelu ja työskentely edellyttävät kykyä noudattaa sovittuja aikatauluja ja ohjeita.

Työskentely

Automekaanikko työskentelee esimerkiksi erilaisissa autoliikkeissä, korjaamoissa, huoltamoilla ja kuljetusliikkeissä.

Opiskelu Spesiassa

Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos. Meillä jokainen saa loistaa ja oppiminen onnistuu. Opinnot ja tarvittava tuki suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti.

Opiskelu on käytännönläheistä ja se tapahtuu pienissä ryhmissä. Spesiassa saat oppia ja tehdä aitoja työtehtäviä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.

Lue lisää: Käytännönläheistä koulutusta

GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle

Loistotyypit-sarja kertoo opiskelusta Spesiassa

Loistotyypit on 8-osainen sarja, jonka tähtiä ovat Ammattiopisto Spesian opiskelijat. Sarja kertoo opiskelijoiden arjesta, opinnoista ja elämästä.

Sarjassa näet kuinka opiskelijat suunnittelevat tulevaisuutta, pyörittävät NY-yritystä, hakevat töitä, tekevät radiolähetystä, laittavat autoa, tuunaavat vaatteita ja paljon muuta. Loistotyypit vievät sinut mukanaan myös erilaisille työpaikoille.

Lisätietoja

Marjaana Jauhiainen

opinto-ohjaaja
Jyväskylä
044 711 4415
Marjaana.Jauhiainen@spesia.fi
Jyväskylä ja Viitasaari.

Annukka Pantsar-Oinas

opinto-ohjaaja
Järvenpää
044 777 8755
annukka.pantsar-Oinas@spesia.fi
Järvenpää: Artesaani (sisustusala), Automekaanikko, kiinteistönhoitaja, koneasentaja, palvelulogistiikkatyöntekijä, pienkonemekaanikko. Helsinki: Liiketoiminta, kiinteistönhoitaja.

Vesa Tomberg

opinto-ohjaaja
Turku
050 593 5297
vesa.tomberg@spesia.fi
Rauma: kaikki. Turku: TELMA, logistiikka, auto-, pienkone- ja autokorimekaanikot, ompelijat, sisustustekstiilien valmistajat, kokit.
Kaikki koulutukset