Autokorimekaanikko

Tekniikan alat | Ajoneuvoalan perustutkinto
180 osp

Koulutus, jossa opit tekemään autokorinkorjauksia ja metallialan töitä.

Opinnot

Autokorimekaanikon työhön kuuluu ajoneuvojen kolari- ja ruostevaurioiden korjaaminen. Koulutuksessa opiskellaan auto­alan perustiedot ja -taidot. Autokorimekaanikon on tunnettava auton rakenne ja hallittava metalli­alan perustyöt. Koulutukseen voi kuulua myös automaalauksen opintoja.

Tutkinnon perusteet uudistuivat elokuussa 2022, jolloin tutkintonimike muuttui Autokorimekaanikoksi.

GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle

Edellytykset

Alalla tarvitaan esimerkiksi kädentaitoja, vuorovaikutustaitoja, hyvää hahmotuskykyä ja suunnitelmallisuutta. Auton liikenneturvallisuudesta ja siisteydestä huolehtiminen edellyttää huolellisuutta. Opiskelu ja työskentely edellyttävät kykyä noudattaa sovittuja aikatauluja ja ohjeita.

Työskentely

Autokorimekaanikko voi toimia autopeltiseppänä autokorjaamossa, autotehtaan työntekijänä, yleispeltiseppänä, hitsaajana tai muis­sa teknisen alan työtehtävissä.

Opiskelu Spesiassa

Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos. Meillä jokainen saa loistaa ja oppiminen onnistuu. Opinnot ja tarvittava tuki suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti.

Opiskelu on käytännönläheistä ja se tapahtuu pienissä ryhmissä. Spesiassa saat oppia ja tehdä aitoja työtehtäviä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.

Lue lisää: Käytännönläheistä koulutusta

GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle

Loistotyypit-sarja kertoo opiskelusta Spesiassa

Loistotyypit on 8-osainen sarja, jonka tähtiä ovat Ammattiopisto Spesian opiskelijat. Sarja kertoo opiskelijoiden arjesta, opinnoista ja elämästä.

Sarjassa näet kuinka opiskelijat suunnittelevat tulevaisuutta, pyörittävät NY-yritystä, hakevat töitä, tekevät radiolähetystä, laittavat autoa, tuunaavat vaatteita ja paljon muuta. Loistotyypit vievät sinut mukanaan myös erilaisille työpaikoille.

Lisätietoja

Vesa Tomberg

opinto-ohjaaja
Turku
050 593 5297
vesa.tomberg@spesia.fi
Rauma: kaikki. Turku: TELMA, logistiikka, auto-, pienkone- ja autokorimekaanikot, ompelijat, sisustustekstiilien valmistajat, kokit.
Kaikki koulutukset