Talvilomaviikon lopulla matkasimme Jyväskylästä junalla kohti Turkua, kaksi Jyväskylän osakilpailun voittajaa, Nelli ja Lyyli sekä minä heidän tukijoukkonaan. Karsinnat käytiin jo viime vuoden syksyllä, joten valmistautumiseen oli varattu hyvin aikaa.

Reissu käynnistyi siis talvilomaviikon perjantaina ja mikä hienompaa päättää mukava loma, kuin istua mukavasti junan kyydissä ja hyvässä seurassa vielä!

Saavuimme ajoissa illalla Turkuun ja pienen kävelymatkan päässä kirjauduimme hotelliin. Meille olikin varattu hulppea kattohuoneisto, jonne meidän oli hyvä asettua. Kauaa emme huoneessa viihtyneet, vaan piti päästä tietenkin syömään ja löysimmekin hyvän pizzerian aivan kulman takaa.

Mahat täynnä palasimme sitten hotellille. Nytpä näille nuorille laulukilpailija naisille iskikin paniikki siitä, että seuraavana aamuna koittaisi kauan odotettu kilpailu. Ja missä paikassa vielä! Legendaarisessa Turun Logomossa!! Siellä mistä olemme saaneet jo vuosien ajan seurata Voice of Finland kisaa telkkarista. Ja nyt päästäisiin samoille pelipaikoille. OMG!

Yritin parhaani mukaan rauhoitella naisia ja viimein he saivatkin positiivisen ajatuksen päästä kiinni. Tämähän olisi kuitenkin aivan mahtava ja ainutkertainen kokemus, mitä olisi turha haaskata liialle jännitykselle. Molemmat lauloivat siis hyvillä mielen illalla hotellihuoneessa omat kappaleensa läpi ja kävimme kaikki odottavin mielin nukkumaan.

Aamulla heräsimme ihanaan auringon paisteeseen ja huomasimme myös, että yön aikana oli satanut lunta! Aamupalan syötyämme kävelimme siis erityisen reippain mielin ihanassa säässä kohti Logomoa.

Perille päästyämme meidät ohjattiin tietenkin bäkkärille totta kai, mitenkäs muuten. Paikalla oli jo hieman muita kilpailijoita. Me valloitimme meidän tiimille hyvät paikat kampauspöytien edestä.

Nelli ja Lyyli vaihtoivat esiintymisasut päälle ja minä avustin hiusten laitossa. Sitten tulikin soundcheckin vuoro eli ensin Lyyli ensimmäisessä ryhmässä lavalle harjoittelemaan omaa esitystään. Lyylille tuli ensin hieman epäröivä olo, uskaltaako sittenkään mennä lavalle yleisön eteen… Laulukilpailu oli nimittäin loppuunmyyty (!!!!) jo ajat sitten, sali oli iso, 650 paikkainen. Menin Lyylin tueksi lavalle ja aivan mahtavasti hän suoriutui omasta harjoitusvuorostaan. Nelli esiintyi kolmannessa ryhmässä, joten hänen vuoroaan jouduttiin hieman odottelemaan. Ja tietenkin, miten odottaessa monesti käy, jännitys kasvaa kasvamistaan. Mutta jälleen kerran sain huomata, että miltei ammattilaisen tavoin, Nellikin kokosi itsensä ja suoriutui erinomaisesti harjoituksista.

Soundcheckin jälkeen riensimmekin syömään Logomon ravintolaan, jossa pääsimme erittäin maittavan brunssin äärelle. Mahat täynnä olikin hyvä siirtyä taas bäkkärille jännittämään kisan alkua. Bäkkäri olikin jo tupaten täynnä kilpailijoita ja heidän avustajiaan sekä järjestäjä tahon ihmisiä. Sali alkoi täyttyä katsojista ja tunnelma oli korkealla. TUVA:n opettaja Anne oli myös matkustanut Turkuun Jyväskylän tiimiä kannustamaan. Olipa mukava saada tuttuja katsomoon!

Tilaisuuden aluksi esiintyi HerkkuRäbärit. Tässä räppiyhtyeessä esiintyy Oskari, joka opiskelee Jyväskylän Spesialla niin ikään. HerkkuRäbäreitä ei jännitys tuntunut painavan, olivathan he jo todella kokeneita esiintyjiä. Valtaisten taputusten myötä kisa käynnistyi.

Lyyli oli kolmantena esiintymisvuorossa. Hän esitti hyvin koskettavan ja kauniin laulun ’Minä’. Lyyli esitti laulunsa varmoin ottein ja oli hyvin vakuuttava. Tuomarit kommentoivat jokaisen esiintyjän laulua ja Lyyli sai loistavaa palautetta tästä kiusaamista käsittelevästä laulusta.

Nelli esitti oman laulunsa ’Talviset ajatukset’ kymmenentenä ja myös hän onnistui erinomaisesti, vaikka Nelli omien sanojensa mukaan jännittikin ’ihan sikana’! Koreografiaa ja kaunista lauluääntä kehuttiin tuomareiden kommenteissa.

Sitten vaan istuttiin itsekin yleisössä loppuaika ja jännitettiin muiden esiintyjien puolesta. Toinen toistaan hienompia esityksiä saatiinkin kuunnella. Oma suosikkini (jos Lyylin ja Nellin esityksiä ei lasketa) oli ehdottomasti Niko Pohjan laulu ’Skodalla mäkkäriin’. Myös Pikku Kipinän esittämässä räppi-tyylisessä laulussa ’Ystävyyden tarina’, oli menoa ja meininkiä.

Kun kaikki kilpailijat olivat esiintyneet, seurasi pieni tauko, jonka jälkeen tuomarit vetäytyivät miettimään sijoituksia ja yleisö sai nauttia kertaalleen HerkkuRäbärien sekä Kake Karissonin ja Tuomas Kauhasen räppäämisistä. Kake taisi saada yleisön eniten tanssimaan ja taputtamaan! Vähän olivat nämä kaikki esiintyjät ihmeissään yleisöstä, joka oli niin sata lasissa mukana biiseissä!

Viimein koitti se hetki, kun kolme parasta julkistettiin. Tuomarit aloittivat kolmannesta sijasta. ’Tyylikäs, rytmillinen koreografia ja kaunis lyyrinen ääni’ tuomarit perustelivat valintaansa. Ja kukapa muu kuin meidän Nelli oli tämä 3. sijan saavuttanut laulaja!! Huh huh, kilpailussa oli siis 200 osallistujaa ja Nelli ylsi näin upealle paikalle. Valitettavasti Lyyli ei sijoittunut tässä loppukilpailussa, mutta kuten moneen kertaan tuli todettua, niin tuomareilta kuin kaikilta muiltakin, se että pääsi finaaliin saakka ja uskalsi mennä ison yleisön eteen esiintymään, oli jokaiselle se suurin palkinto! Kyllä sai siis olla ylpeä meidän tiimistä, Oskarista, Lyylistä ja Nellistä! Jee! Hyvä Jyväskylän Spesia! Hyvä me!

 

Nellin matkatessa jo kilpailuiltana takaisi kotiin, me jäimme vielä Lyylin kanssa yhdeksi yöksi Turkuun ja lähdimme vasta sunnuntai aamuna junalla takaisin kotia päin.

Aivan mahtava ja onnistunut reissu! Kaikki Special Voicen esiintyvät olivat upeita ja he laittoivat esitykseen 110% itsestään. Kaikki esiintyjät kannustivat ja tukivat jokaista paikalla ollutta.

Vuoden 2021 Special Voiceen, mikäli se toivottavasti järjestetään, pitääkin lähteä sitten isommalla kannustusjoukolla mukaan!

Tästä linkistä pääset katsomaan kaikki kilpailun esitykset: https://youtu.be/U0_VxPq42YU

Katri Halttunen
kuraattori
Ammattiopisto Spesia, Jyväskylä