Sopivaa työtä kaikille

Spesia Invalidiliiton kumppanina.

Sopivaa työtä kaikille -konseptilla töihin

Sopivaa työtä kaikille -logo.Sopivaa työtä kaikille on Invalidiliiton käynnistämä konsepti, jonka tavoitteena on erityisesti fyysisesti vammaisten työllistymisen parantaminen. Invalidiliitto haluaa olla mukana tukemassa ja auttamassa yhä useamman osatyökykyisen työllistymistä. Invalidiliitto uskoo jokaisen yhtäläiseen oikeuteen työntekoon. Tämä on toteutettavissa oikeanlaisen työn ja tuen avulla.

Ammattiopisto Spesia on mukana auttamassa tavoitteen saavuttamista palveluntuottajan roolissa. DuuniSpesian henkilökunta tarjoaa työvalmennusta ja työnhakuun liittyvää tukea entisille tuen tarpeessa oleville opiskelijoillemme, jotka ovat jääneet työttömiksi koulun päätyttyä. Palvelu on asiakkaille maksutonta ja se toteutetaan kunkin kotipaikkakunnan mukaisesti.

Palvelua tarjotaan kesään 2021 saakka, joten uusia henkilöitä mahtuu jatkuvasti mukaan. Mahdolliset kysymykset ja asiakkaanohjaukseen liittyvät tiedustelut voi ohjata palvelusta vastaavalle työelämäpäällikkö Linda Helseniukselle. Lisää tietoa hankkeesta löytyy Invalidiliiton sopivaa työtä kaikille -sivuilta.

Keikkatöitä tai muunlaisia työnsuhteita tarjoaville yrityksille käytämme Workpilotsin toteuttamaa ilmaista ja helppokäyttöistä Sopivaa työtä kaikille -digialustaa. Lisää tietoa alustasta Workpilotsin sivulta.

Tarinoita sopivasta työstä

Lue tarinoita sopivan työn löytymisestä Invalidiliiton sivuilta.

Ammattiopisto Spesiasta valmistunut Vilma Kurran-Kuusela kertoo elämästään opiskelujen jälkeen sekä siitä, mitä opiskelu toi tullessaan: Spesiasta merkonomiksi valmistunut Vilma nauttii oppimisen ilosta.

Vuonna 2010 tapahtuneen vammautumisen jälkeen Markus Kainlaurilla oli edessä uusien päätösten ja valintojen paikka: Uusi ura edessä.

Tapaamme Nico Tikkakosken ja hänen työvalmennuksen ohjaajansa Jenna Lahden kanssa Nicon kotona eräänä marraskuisena iltapäivänä: ”Työ on kivaa!”

Ota yhteyttä

Linda Helsenius

työelämäpäällikkö
Järvenpää
044 743 8218
linda.helsenius@spesia.fi