ArtECult Multitalent

#kansainvälisyys #liikkuvuus

Tavoite

Edistetään media- ja kulttuurialan opiskelijoiden ja asiantuntijoiden kansainvälistä liikkuvuutta oppilaitoksissa ja työpaikoilla.

ArtECult Multitalent -hanke (AECMT) pohjautuu 16 vuotta toimineeseen median ja kuvallisen ilmaisun alojen verkostoon, johon kuuluu nyt kahdeksan aktiivista alan oppilaitosta. Suurin osa oppilaitosten mukana olevista vastuuhenkilöistä on verkoston parissa pitkään työskennelleitä kansainvälistymisen sekä osaamisalojen asiantuntijoita. Uusimman hankkeen teemana on moniosaaminen.

Toteutus

Asiantuntija- ja arviointivierailuja sekä opiskelijaliikkuvuuksia.

Hankkeessa järjestetään asiantuntija- ja arviointivierailuja kohdemaihin sekä opiskelijaliikkuvuuksia 5-10 viikon jaksoissa. Hankkeessa on myös tarvittaessa ryhmäliikkuvuuksia työpajaperiaatteella.

Spesian puolesta AECMT-hankkeen vastuuhenkilönä toimii graafisen suunnittelun opettaja Pete Alander, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus sekä AEC-verkoston että kv-asioiden parissa työskentelystä. Spesia vastaa AECMT-hankkeen verkkosivujen www.artecult.net ylläpidosta ja liikkuvuusjaksoille lähtevien blogialustojen toteuttamisesta.

Artecult logo

Ota yhteyttä

Hankkeen toteuttajat

Petri Alander

opettaja
Järvenpää
044 765 1533
Petri.Alander@spesia.fi
Erasmus+ logo