Duuniin26-työelämä- ja rekrytapahtuma järjestettiin tammikuun lopulla 21.1.2026 Spesia Järvenpään Kuntolan liikuntasalissa. Tapahtuma kokosi paikan päälle Spesian opiskelijoita, työnantajia ja yhteistyökumppaneita rennossa messutunnelmassa. Tapahtumassa tärkeintä olivat kohtaamiset, kannustus ja konkreettiset vinkit työelämään.
Tapahtuma käynnistyi vahvasti työvalmentaja Sadun avatessa päivän Mikon tarinalla ja polulla opiskeluista suoraan työelämään. Avaus keräsi penkkiriveille messuväkeä ja viritti yleisön vastaanottavaiseksi tuleville uratarinoille ja työnhakuvinkeille.
Päivän aikana kuultiin useita kiinnostavia tietoiskuja ja uratarinoita liikuntasalissa.
Työhaastattelupaja osoittautui monelle opiskelijalle tapahtuman kohokohdaksi. Mukana oli paljon ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joille työhaastattelut olivat vielä uusia.
Pajassa käytiin läpi yleisimpiä haastattelukysymyksiä, valmistautumista haastatteluun, omien vahvuuksien tunnistamista sekä sitä, miten niistä voi kertoa konkreettisesti. Lisäksi puhuttiin haastattelujännityksestä ja keinoista sen lievittämiseen. Opiskelijat osallistuivat aktiivisesti, esittivät hyviä ja ajankohtaisia kysymyksiä ja saivat mukaansa materiaalia tulevaa työnhakua varten.
Päivän aikana kuultiin useita kiinnostavia tietoiskuja ja uratarinoita liikuntasalissa. Alumni Mikon uratarina avasi konkreettisesti sitä, millaisia polkuja opintojen jälkeen voi rakentua ja miten omat valinnat muovaavat uraa ajan kanssa. Pitkäaikainen yhteistyökumppani Metos kertoi kesätyömahdollisuuksista ja vastuullisen kesätyön periaatteista.
Keski-Uudenmaan TE-palvelut tarjosivat kattavan kokonaiskuvan työnhakuun liittyvistä palveluista ja muistuttivat, että oma aktiivisuus, sinnikkyys ja suunnitelmallisuus ovat avainasemassa. Palmia esitteli monipuolisia työmahdollisuuksiaan ja kannusti opiskelijoita etsimään juuri itsensä näköistä työpaikkaa. Motonet Keravan myymäläpäällikkö jakoi käytännönläheisiä vinkkejä työnhakuun ja muistutti, että hakemuksessa persoonallisuus ratkaisee – aitous ja oma tapa kertoa itsestään jäävät mieleen.
Järvenpään kaupungin edustajat Heidi Palokas ja Julia Örn kertoivat Järvenpään kaupungin tarjoamista työharjoittelu- ja kesätyömahdollisuuksista järvenpääläisille nuorille. Esityksen kruunasi esittely viime kesänä käynnistyneestä Kesätori-toiminnasta, joka jatkuu myös vuonna 2026.
Ensimmäistä kertaa vuonna 2025 järjestetty Kesätori keräsi kymmeniä innokkaita nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä ja työllistämään itseään. Tarjolla oli monipuolinen kattaus palveluja ja tuotteita – ikkunanpesusta ja kahvilatoiminnasta valokuvaukseen, kädentöihin, 3D-printtaukseen sekä koira-, lapsi- ja kodinapupalveluihin.
Moni kuvasi tapahtumaa sanoilla kiva, innostava ja ilo kohdata nuoria.
Duuniin26-tapahtumassa vallitsi iloinen, avoin ja rohkaiseva tunnelma. Opiskelijat olivat aktiivisia, kysyivät, keskustelivat ja ottivat konkreettisia askelia kohti kesätöitä ja tulevaa työelämää. Erityisesti QR-koodiseinä, josta löytyi koottuna kesätyömahdollisuuksia, sai runsaasti huomiota.
Palautetta tuli myös näytteilleasettajilta, jotka kiittelivät opiskelijoiden innokkuutta ja aitoa kiinnostusta. Moni kuvasi tapahtumaa sanoilla kiva, innostava ja ilo kohdata nuoria.
Lämmin kiitos kaikille Duuniin26-tapahtuman toteutuksessa mukana olleille. Erityiskiitos Liito tapahtumatuotannon ryhmälle, joka oli aktiivisesti mukana tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa.
Tästä on hienoa jatkaa kohti tulevia Duuniin-tapahtumia!
Opiskelijat ottivat vastaan näytteilleasettajat, huolehtivat käytännön järjestelyistä ja keräsivät osallistujapalautetta, mikä on tärkeä panos tapahtuman sujuvuuden ja kehittämisen kannalta.
Kiitos myös logistiikka-alan opiskelijaryhmälle, joka auttoi messujen rakentamisessa ja purkamisessa. Työ hoitui sujuvasti, tehokkaasti ja hyvällä asenteella, mikä näkyi koko tapahtuman toimivuudessa.
Yhteistyö opiskelijoiden, henkilökunnan ja työelämän edustajien välillä oli erinomaista ja loi tapahtumalle lämpimän, tekemisen meininkiä huokuvan tunnelman. Tästä on hienoa jatkaa kohti tulevia Duuniin-tapahtumia!
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.