19.05.2026 | Taitajat, Ajankohtaista, Järvenpää, Kumppanuusyritykset, Työ ja työelämä

Taitajissa mitataan oikeita työtaitoja – Katja Korsinkin ja muut työelämäkumppanit tuovat osaamista ja etsivät osaajia

Teksti "Taitajissa mitataan oikeita työtaitoja - Katri kosinkin ja muut työelämäkumppanit tuovat osaamista ja etsivät osaajia". Kolmen henkilön kuvat upotettuna vihräetaustaiseen Taitaja-teemakuvaan.

Taitaja2026-kisat ovat käynnistyneet! Spesia järjestää tänä vuonna Ammattitaidon SM-kisojen PLUS-lajit. Taitajia tehdään joka vuosi tiiviisti työelämän kanssa: yhteistyökumppanit tarjoavat kisoihin tilojen ja tuotteiden lisäksi työpanostaan ja näkemystään, aitoja työelämän tilanteita tehtäviksi. Ja usein aimo annoksen innostusta.

Yksi Taitaja2026 PLUS-lajien innokkaista yhteistyökumppaneista on Lammin Säästöpankki, jonka viestintä- ja markkinointijohtaja Katri Korsinkin on heittäytynyt aktiivisesti mukaan Taitaja-tehtävien suunnitteluun. Liiketoiminnan kilpailutehtävissä on tuotu työelämälähtöisyyttä pohjaamalla tehtävät aitoihin tilanteisiin.

  • Kilpailutehtävissä voidaan esimerkiksi asettua kuvitteellisessa tilanteessa asiakkaan rooliin, ja miettiä mitä palveluita pankilla on mahdollista hänen tilanteessaan tarjota. Tavoitteena on, että kilpailijat pääsevät soveltamaan osaamistaan käytännönläheisesti, eli että kysymykset peilaavat aitoja liiketoiminnassa vastaan tulevia tilanteita, kertoo Katja Korsinkin.

Tehtävät tukevat työelämässä tarvittavien taitojen kehittymistä ja erityisesti ongelmanratkaisukykyä.

  • Pankin näkökulmasta haluamme tuoda esille kilpailijoille nykypäivän pankkityötä, jossa korostuvat asiakasymmärrys, ratkaisukeskeisyys ja kyky soveltaa tietoa käytännössä, Korsinkin kertoo.

Yhteistyökumppanit tukevat nuorten osaamista ja ammatillista kasvua

Lammin Säästöpankki toimii vuoden 2026 Taitajissa palkintokumppanina ja tukee tapahtumaa myös tarjoamalla välineitä toimitsijoiden käyttöön. Keskeisin panos on kuitenkin asiantuntijatyö ja osaamisen jakaminen.

  • Yrityspuolen myyntijohtajamme, Ville Savolainen, osallistuu yrittäjyyslajiin puheenvuorolla ja toimii lisäksi kilpailussa yhtenä tuomarina. Itse olen ollut mukana suunnittelemassa P3 liiketoiminnan kilpailutehtäviä ja toimin myös yhtenä liiketoimintalajin tuomarina. Haluamme olla mukana nimenomaan tuomassa työelämän näkökulmaa ja osaamista kilpailijoiden tueksi, Korsinkin sanoo. 

Korsinkinin mukaan Taitaja 2026 -kisat ovat yritykselle tärkeä tapa olla mukana tukemassa nuorten osaamista ja ammatillista kasvua.

  • Oppilaitosyhteistyö on meille strategisesti merkittävää, ja Taitaja tarjoaa siihen ainutlaatuisen kohtaamispaikan. Samalla tapahtuma antaa meille mahdollisuuden kohdata tulevaisuuden osaajia, vahvistaa työnantajamielikuvaamme ja tehdä pankkialaa tutuksi nuorille. Toivomme, että kilpailijat saavat samalla ymmärrystä monipuolisista urapoluista, joita finanssiala voi tarjota, Korsinkin kertoo.
Taitaja-kisojen P3 liiketoimintalajin vielä tyhjä kisa-alue korkeassa hallissa.
Ennakkotyöt tehtynä: P3 Liiketoiminta -lajin kisa-alue valmiina vastaanottamaan kilpailijat.

Taitaja-kisat toimivat opiskelijalle ensiaskeleena työelämään ja tarjoavat oikeanlaista näkökulmaa

Taitaja-kisat antavat yhteistyökumppanina toimivalle yritykselle myös arvokasta näkymää siihen, millaista osaamista ja ajattelua alalle on tulossa.

  • Tämä auttaa meitä kehittämään myös omaa toimintaamme, osaamisen johtamista ja rekrytointia. Meillä on tarjolla monenlaisia urapolkuja, ja pankkiimme työllistyy säännöllisesti nuoria, myös vastavalmistuneita, eri asiantuntijatehtäviin, Korsinkin kertoo.

Hyvästä kisamenestyksestä voikin olla opiskelijalle hyötyä työllistymisen kannalta, sillä Taitajissa päästään loistamaan oikeiden työelämän ihmisten edessä.

  • Arvostamme erityisesti asennetta, oppimishalua ja kiinnostusta asiakastyöhön. Kilpailumenestys kertoo usein juuri näistä. Taitaja on meille myös hyvä paikka tunnistaa potentiaalisia tulevaisuuden osaajia, Korsinkin kertoo Lammin Säästöpankin näkökulmasta.

Opiskelijat hyötyvät yhteistyökumppaneiden mukana olosta myös siten, että he saavat kilpailuun aidon työelämän näkökulman. Tehtävät eivät jää irrallisiksi harjoituksiksi, vaan ne vastaavat oikeita tilanteita ja odotuksia työelämässä.

  • Kilpailijat saavat myös suoran kontaktin yrityksiin ja mahdollisuuden verkostoitua, kysyä, keskustella ja saada palautetta ammattilaisilta. Tämä madaltaa kynnystä siirtyä työelämään ja auttaa kilpailijoita ymmärtämään, millaista osaamista ja asennetta työantajat finanssialalla arvostavat. Parhaimmillaan yhteistyö voi avata ovia harjoitteluun tai työpaikkaan, mutta jo pelkkä kokemus antaa etumatkaa työelämään siirtyessä, Korsinkin sanoo.
Ihmisä seisoo suuren pöydän ympärillä ringissä, käynnissä P3 Liiketoiminta -lajin aloitusinfo.
Jännittäviä hetkiä: P3 Liiketoiminta -lajin kilpailijainfo maanantaina 18.5.2026.

Työelämäkumppaneiden into ja aktiivisuus ovat tehneet vaikutuksen lajivastaavaan

P3 Liiketoiminta lajin lajivastaava Miia Nousiainen on äärimmäisen kiitollinen tänä vuonna työelämäyhteistyökumppaneiden innostuneisuudesta olla mukana suunnittelemassa ja tekemässä yhdessä työelämälähtöisiä kilpailutehtäviä.

  •  Olen aikaisemmin toiminut Taitajissa semifinaalijärjestäjänä ja -koordinaattorina, ja nyt sitten lajivastaavana, ja omaa osaani on suuresti helpottanut työelämän vahva mukanaolo.

Ammattiopisto Spesiassa Nousiaisen apuna on ollut toinen lajivastaava, Johanna Purokari, joka toimii liiketoiminnan opettajana Jyväskylässä. Huolimatta maantieteellisesta välimatkasta Järvenpäähän, yhteistyö on sujunut loistavasti.

Liiketoimintalajin kilpailupäivistä keskiviikko toteutetaan Prisma Jumbossa ja Nousiainen kiittääkin loistavasta yhteistyöstä Lammin Säästöpankin lisäksi HOK-Elantoa. Organisaatiosta on ollut useampi henkilö mahdollistamassa kilpailupäivän toteuttamista Prisma Jumbossa sekä mukana suunnittelemassa työelämälähtöisiä kilpailutehtäviä.

Käyttötavarapäällikkö Sari Sormunen toimii myös yhtenä työlämätuomarina P3 liiketoimintalajissa. Työelämän tuomareilla onkin oma merkittävä roolinsa Taitaja-kisoissa.

Aitoa tekemistä myös katsojille: tiistaina lajialueella pääsee kokeilemaan hyllytystä

Yhteistyö Prisma Jumbon kanssa mahdollistaa yhden tehtäväosuuden toteuttamisen Prismassa sekä lisäksi Tekova-areenalla P3-lajin lajialueella Taitaja-vierailijoille suunnatun kokeilupisteen, jossa vierailijat voivat kokeilla hyllykartan mukaista hyllytystä.

Kokeilupisteellä vierailijoita opastaa Nousiaisen tapahtumatuotannon ja -järjestelyn tutkinnon osien opiskelijoita opetuksen ohjaajan tuella. Prismassa taas osa Nousiaisen vastuuryhmän opiskelijoista on auttamassa kilpailupäivän onnistumisessa. Taitajat siis tarjoaa työelämäkokekmusta kilpailijoiden lisäksi myös suurelle joukolle muita opiskelijoita.

Nousiainen kannustaa ehdottomasti kaikkia ammattialoista, koulutuksesta, nuorten osaamisesta tai ihan vain hyvästä tapahtumatunnelmasta kiinnostuneita tulemaan tutustumaan Taitaja2026 -tapahtumaan Tuusulaan. Kokemisen arvoinen tapahtuma!

Spesiasta kilpailee Taitaja-finaalissa yhdeksän nuorta tulevaisuuden osaajaa neljässä eri lajissa.

Artikkelikuvassa Lammin Säästöpankin viestintä- ja markkinointijohtaja Katja Korsinkin sekä yhteiskuvassa opettaja ja lajivastaava Miia Nousiaisen (oik.) kanssa Prisma Jumbon käyttötavarapäällikkö Sari Sormunen.

Ammattiopisto Spesia
Evästeasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.