Tutustumispäivät

Tutustumaan Spesiaan

Tutustumispäivään voivat hakea kaikki Spesian koulutuksista kiinnostuneet. Tutustumispäivään haetaan Wilman hakulomakkeella.

Mikäli tutustuja tulee pitkän matkan takaa, tutustumispäivään voi kuulua myös asuntolassa asumisen kokeilu, jossa kartoitetaan asuntolassa asumisen taitoja. Tästä sovittaan aina tapauskohtaisesti erikseen, sillä asuntolapaikkoja on rajoitetusti.

Tutustumispäivä on maksuton. Päivistä annetaan suullinen palaute tutustujalle jakson päätteeksi. Huoltaja voi halutessaan kysyä puhelimitse tutustumisjakson palautetta jakson vastuuopettajalta.

Se, milloin ja minkä verran tutustujia voidaan ottaa, vaihtelee sekä paikkakunnittain että ryhmittäin. Ryhmään voidaan ottaa 2–10 tutustujaa kerrallaan, alasta riippuen. Ottamalla yhteyttä hyvissä ajoin, varmistat sopivan ajan löytymisen.

Lisätietoa koulutuskokeilusta ja tutustumispäivistä saat opinto-ohjaajilta ja opintotoimistosta.

Tutustumispäivä ryhmässä

Tutustujia otetaan ryhmiin opettajan kanssa erikseen sovittavan aikataulun mukaan. Ryhmään voidaan ottaa 1–10 tutustujaa kerrallaan – alasta riippuen.

Ota yhteyttä

opintosihteeri Elina Kynsijärvi Jyväskylä
opintosihteeri Maiju Helenius Järvenpää
opintosihteeri Veera Rantanen Turku
Ammattiopisto Spesia
Evästeasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.