“Opiskelin Spesiassa kiinteistönhoitajaksi noin kaksi ja puoli vuotta. Valmistuin huhtikuun lopussa 2025. Pääsin heti töihin Sol kiinteistöpalveluihin valmistumisen jälkeen”, kertoo entinen Spesian opiskelija ja nykyinen SOL kiinteistöpalveluiden ulkotyöntekijä Jesse Salin.
– Ensimmäinen koulutussopimuspaikka oli Keravan kartanolla. Siellä olin noin puoli vuotta. Sen jälkeen yritin etsiä toista koulutussopimuspaikkaa ja pääsin Sol kiinteistöpalveluihin koulun avulla. Perjantaisin kävin Lapinlahden Lähteellä auttamassa töissä jo ennen Solille menoa ja sitä jatkoin samaan aikaan Solin kanssa. Solilla olin noin neljä kuukautta koulutussopimuksella.
Tein siellä oikein hyvän vaikutuksen tekemällä työt hyvin ja pääsin valmistumiseni jälkeen sinne töihin.
– Työni päätehtävät ovat ulkoalueiden siisteys ja ylläpito. Teen roskalenkin kolme kertaa viikossa, ajan nurmikoita, poistan pudonneita lehtiä. Talvisin hiekoitetaan kulkuväyliä ja poistetaan lunta. Tässä työssä täytyy olla ajokortti, koska kuljetan työkaluja ja joudun liikkumaan työkohteiden välillä autolla. Minulla on vastuullani 13 eri työkohdetta. Työkohteitani ovat XXL:n ja Dahlin tukkuliike kerrostalojen lisäksi. Työhöni kuuluu myös lippujen nosto ja lasku.
Pidän liikkuvasta työstä. En osaa sanoa, mikä on parasta työssäni. Pidän kaikista työtehtävistä.
– Toivon parasta kaikille, jotka tulevat Spesialle opiskelemaan. Toivottavasti joskus törmätään. Suosittelen lähtemään koulutussopimusjaksoille. Sen kautta voi löytää työpaikan. Ei kannata heti luovuttaa, vaikka sitä koulutussopimuspaikkaa ei löydykään. Kannattaa ottaa koulusta saatava apu vastaan, jotta löytää itselle sopivan paikan.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.