Duunila-alihankintapaja on oppimisympäristö, jossa Spesian opiskelijat tekevät alihankintatöitä yrityksille oppilaitoksen tiloissa ja harjoittelevat samalla työelämän perustaitoja. Yksi Pieksämäen Duunilan asiakkaista on laadukkaita kirkkokynttilöitä valmistava Juhava.
Duunilat ovat ensisijaisesti valmentavan koulutuksen opiskelijoiden työskentely-ympäristöjä, joten parhaat toimeksiannot ovat niin yksinkertaisia ja selkeitä, että niistä löytyy sopiva työvaihe jokaiselle opiskelijalle.
Työtehtäviä voivat olla esimerkiksi tuotteiden pakkaaminen, pakkauslaatikoiden taittelu, tarroitus, lajittelu sekä monenlaiset käsityöt. Duunilassa työtehtäviä mukautetaan opiskelijoille soveltuviksi. Jokaiselle opiskelijalle valitaan tehtävä, joka on hänen taitojensa mukainen ja tukee henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamista.
Opiskelijaa autetaan tekemään työtehtävänsä mahdollisimman itsenäisesti. Pienetkin onnistumiset työtehtävissä ovat isoja asioita opiskelijoille.
Pieksämäen Ammattiopisto Spesia tekee yhteistyötä Sacrum-Kotimaa Oy:n Juhavan kynttilätehtaan kanssa. Juhavan kynttilätehdas on perustustettu v. 1943 Helsingissä, Pieksämäelle kynttiläntuotanto on siirtynyt vuonna 2015.
Pieksämäen tehtaalla Juhava valmistaa käsityönä kirkkokynttilöitä 100 prosenttisesta steariinista. Juhava on täysin kotimainen yritys, joiden tuotteet ovat hyvin laadukkaita ja turvallisia. Spesian VALMA ja TELMA-opiskelijat ovat taitelleet Juhavan kynttilälaatikoita Duunilassa, jonne tehtävä istuu hyvin.
(teksti jatkuu kuvan jälkeen) Kuvateksti: Työhönvalmentaja Kaija harjoittelee kynttiläpaketin tekoa Juhavan kynttilätehtaalla. Kokeilemalla työtehtäviä tarkistamme niiden sopivuuden Ammattiopisto Spesian opiskelijoille.
Ennen työtehtävien aloittamista henkilöstö perehtyi työtehtäviin ja käytännön tekemiseen. Henkilöstö tekee aina työvaiheista opiskelijoille ohjeistuksen esimerkiksi videoin tai kuvin. Myös opiskelijan kanssa yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuden mallista oppimiseen, joka on tehokas tapa oppia uusia asioita.
(teksti jatkuu kuvan jälkeen) Kuvateksti: Pieksämäen Duunila sijaitsee Step-opiston tiloissa, Huvilakadulla. Juhavan tuotantopäällikkö Titta Pylvänäinen näyttää opiskelijoille sekä henkilökunnalle, kuinka heidän kynttilälaatikoitaan taitellaan.
Juhavan tuotantopäällikkö Titta Pylvänäisen mielestä yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin ja yhdessä on mahdollista saada myös enemmän aikaan.
Myös Sacrum-Kotimaa Oy:n toimitusjohtaja Susannan Mäntyrannan mielestä yhteistyö Pieksämäen Spesian kanssa on sujunut todella hyvin ja joustavasti.
– Oppilaitoksessa taiteltuja kynttilälaatikoita on tullut laadukkaasti ja suhteellisen nopeasti, Mäntyranta kiittelee.
Yhteistyö kynttilälaatikoiden parissa jatkuu ja tulevaisuudessa alihankintatyötehtävät voivat myös laajentua.
Kaija Vauhkonen Työhönvalmentaja Ammattiopisto Spesia
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.