Koulutus, jossa pääset tekemään korjauksia ja huoltotöitä.
Opinnot
Kiinteistönhoitajan koulutuksessa opiskelet kiinteistöjen ja piha-alueiden hoitoon liittyviä tehtäviä. Opit tuntemaan kiinteistöjen lämmitykseen, vesijohtoihin, ilmanvaihtoon ja kiinteistöteknisten järjestelmien hoitamisen.
Koulutuksen aikana opettelet käyttämään ulkotöissä tarvittavia koneita ja laitteita turvallisesti. Opit myös huoltamaan ja korjaamaan työssä käytettäviä laitteita. Kiinteistönhoitaja osaa myös arvioida kiinteistön sisäilman laatua.
Edellytykset
Alalla tarvitaan vuorovaikutustaitoja, vastuullisuutta, ja oma-aloitteistuutta, sekä tiedon soveltamista vaihtelevissa tilanteissa.
Työskentely
Kiinteistöhoitajat työskentelevät kiinteistöjen ja viheralueiden hoito-, huolto- ja korjaustehtävissä. Työkohteita ovat esimerkiksi asuinrakennukset, teollisuuskiinteistöt, koulut, palvelutalot, sairaalat ja seurakunnat.
Helsingin toimipaikan kiinteistönhoidon osaamisalan koulutus tapahtuu työvaltaisesti kulttuurihistoriallisesti merkittävässä kohteessa. Helsingin toimipaikka sijaitsee läntisen kantakaupungin alueella, jonne kulkeminen onnistuu myös julkisilla liikennevälineillä.
Opiskelu Spesiassa
Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos. Meillä jokainen saa loistaa ja oppiminen onnistuu. Opinnot ja tarvittava tuki suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti.
Opiskelu on käytännönläheistä ja se tapahtuu pienissä ryhmissä. Spesiassa saat oppia ja tehdä aitoja työtehtäviä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.
Lue lisää: Käytännönläheistä koulutusta
Kurkkaa kiinteistönhoitajien työpäivää Loistotyypit-sarjassa
Loistotyypit on 8-osainen sarja, jonka tähtiä ovat Ammattiopisto Spesian opiskelijat. Sarja kertoo opiskelijoiden arjesta, opinnoista ja elämästä.
Katso millainen työpäivä Johannalla ja Tonilla on tällä kertaa, ja kuinka he ovat päätyneet opiskelemaan kiinteistönhoitoa?
Sarjassa näet kuinka opiskelijat suunnittelevat tulevaisuutta, pyörittävät NY-yritystä, hakevat töitä, tekevät radiolähetystä, laittavat autoa, tuunaavat vaatteita ja paljon muuta. Loistotyypit vievät sinut mukanaan myös erilaisille työpaikoille.