Kokki

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
180 osp  

Koulutus, jossa opit valmistamaan maukasta ruokaa.

Opinnot

Kokki valmistaa ruokaa erilaisis­sa keittiöissä. Koulutuksen aikana opettelet tuntemaan elintarvikkeet, raaka-ai­neet sekä erilaiset koneet ja laitteet. Opit valmistamaan maukasta ja ravitsevaa ruokaa myös asiakkaille, joilla on erityisruokavalio. Voit myös tutustua kansainvälisiin keittiöihin opiskellen muiden maiden ruokakulttuureja.

Tutkinnon perusteet uudistuvat 1.8.2024

Edellytykset

Työssä tarvitaan asiakaspalvelutaitoja, luovuutta ja kykyä toimia yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Kokki huolehtii, että asiakkaat saavat hygieenisesti ja turvallisesti valmistettua ruokaa.

Työskentely

Tutkinnon suorittanut kokki osaa toimia ruoanvalmistuksen tehtävissä erilaisin liikeideoin tai toiminta-ajatuksin toimivissa ravintoloissa tai julkisen sektorin toimipaikoissa. Hän valmistaa maukasta, ravitsevaa ja terveellistä ruokaa huomioiden erityisruokavaliot ja laittaa ruoan esille annoksittain tai suurelle asiakasmäärälle.

Kokin työpaikkoja voivat olla esimerkiksi kahvilat, ravintolat, suurkeittiöt ja pitopalve­lut.

Opiskelu Spesiassa

Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos. Meillä jokainen saa loistaa ja oppiminen onnistuu. Opinnot ja tarvittava tuki suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti.

Opiskelu on käytännönläheistä ja se tapahtuu pienissä ryhmissä. Spesiassa saat oppia ja tehdä aitoja työtehtäviä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.

Lue lisää: Käytännönläheistä koulutusta

GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle

Loistotyypit-sarja kertoo opiskelusta Spesiassa

Loistotyypit on 8-osainen sarja, jonka tähtiä ovat Ammattiopisto Spesian opiskelijat. Sarja kertoo opiskelijoiden arjesta, opinnoista ja elämästä.

Sarjassa näet kuinka opiskelijat suunnittelevat tulevaisuutta, pyörittävät NY-yritystä, hakevat töitä, tekevät radiolähetystä, laittavat autoa, tuunaavat vaatteita ja paljon muuta. Loistotyypit vievät sinut mukanaan myös erilaisille työpaikoille.

Lisätietoja

Kati Karjalainen

opinto-ohjaaja
Pieksämäki
040 713 3952
Kati.Karjalainen@spesia.fi
Pieksämäki, Mikkeli, Kotka, Savonlinna, Iisalmi.

Kaiju Neiglick

opinto-ohjaaja
Järvenpää
050 594 1357
Kaiju.Neiglick@spesia.fi
Järvenpää: IT-Tukihenkilö, kodinhuoltaja, kuvallisen ilmaisun toteuttaja, merkonomi, ohjelmistokehittäjä, toimitilahuoltaja

Vesa Tomberg

opinto-ohjaaja
Turku
050 593 5297
Vesa.Tomberg@spesia.fi
Kaarina: automekaanikko, pienkonemekaanikko, autokorimekaanikko Turku: ompelija, sisustustekstiilien valmistajat, palvelulogistiikkatyöntekijä, kokki, TELMA Rauma: TUVA, TELMA Uusikaupunki: TELMA
Kaikki koulutukset
Ammattiopisto Spesia
Yksityisyysasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.