Koulutus, jossa pääset työntämään sormesi multaan.
Opinnot
Puutarhurin koulutuksessa opiskelet puutarha-alan perustaitoja ja viheralueiden rakentamista. Koulutuksen aikana tulevat tutuiksi viherrakentamisessa käytettävät kasvit, työmenetelmät ja -välineet sekä erityisviheralueet. Perehdyt myös yrittämiseen puutarha-alalla.
Edellytykset
Alalla tarvitaan esimerkiksi hyvää hahmotuskykyä, huolellisuutta ja kykyä noudattaa sovittuja ohjeita. Työssä on eduksi, jos on kätevä käsistään ja pitää ulkona olemisesta.
Omat vaatimuksensa työlle asettavat erilaiset työolot. Puutarhuri työskentelee erilaisissa sääoloissa ja työasennot vaihtelevia. Hyvä fyysinen kunto ja terveys ovat edellytyksiä fyysisessä työssä jaksamiselle.
Työskentely
Työhön kuuluu puistojen, pihojen ja erityisviheralueiden rakentamista, kunnostusta ja ylläpitoa. Puutarhurin työpaikkoja voivat olla muun muassa hautausmaat, kaupungin puistot, puutarhamyymälät ja viherrakentamista tekevät yksityiset yritykset sekä kiinteistöpalvelualan yritykset.
Opiskelu Spesiassa
Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos. Meillä jokainen saa loistaa ja oppiminen onnistuu. Opinnot ja tarvittava tuki suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti.
Opiskelu on käytännönläheistä ja se tapahtuu pienissä ryhmissä. Spesiassa saat oppia ja tehdä aitoja työtehtäviä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.
Lue lisää: Käytännönläheistä koulutusta
Loistotyypit-sarja kertoo opiskelusta Spesiassa
Loistotyypit on 8-osainen sarja, jonka tähtiä ovat Ammattiopisto Spesian opiskelijat. Sarja kertoo opiskelijoiden arjesta, opinnoista ja elämästä.
Sarjassa näet kuinka opiskelijat suunnittelevat tulevaisuutta, pyörittävät NY-yritystä, hakevat töitä, tekevät radiolähetystä, laittavat autoa, tuunaavat vaatteita ja paljon muuta. Loistotyypit vievät sinut mukanaan myös erilaisille työpaikoille.