60 osp Valmentava koulutus
Koulutus sopii opiskelijoille, jotka tarvitsevat eniten laajaa ja vaativaa erityistä tukea sairauden tai vamman vuoksi ja tavoitteena ei ole ammatillisen tutkinnon suorittaminen. Opintojen suunnittelussa huomioidaan opiskelijan vahvuudet, tuen tarve ja henkilökohtaiset tavoitteet.
Koulutusajan pituus voi vaihdella henkilökohtaistamisen perusteella opiskelijakohtaisesti. Opintojen kesto määräytyy opiskelijan yksilöllisen suunnitelman mukaan. Koulutuksen järjestäjä päättää suoritusajasta, joka on kuitenkin enintään kolme vuotta. Opintojen kestoon vaikuttaa myös oppivelvollisuus. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta.
Koulutus muodostuu kokonaan valinnaisista koulutuksen osista. Koulutuksen osien osaamistavoitteet on laajuudeltaan määritelty koulutuksen osan suurimman osaamispistemäärän mukaan. Niistä voidaan laatia pienempiä kokonaisuuksia koulutuksen osan osaamistavoitteiden pohjalta.
Koulutus muodostuu määritellyistä valinnaisista koulutuksen osista (sekä muista valinnaisista koulutuksen osista), joista opiskelija voi suorittaa omien tavoitteidensa mukaisesti osaamistavoitteita.
Koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija itsenäistyy elämän eri osa-alueilla ja valmentautuu työhön. Hän selviytyy jokapäiväisessä elämässään mahdollisimman itsenäisesti, kehittää omatoimisuuttaan ja työhön suuntautunutta toimintakykyään erilaisissa ympäristöissä. Hän saa itselleen sopivia keinoja selviytyä arjessa ja toimia yhteiskunnan kokonaisvaltaisena jäsenenä. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija tutustuu työelämään ja löytää itselleen sopivan muodon osallistua siihen. Koulutuksen aikana selvitetään itsenäisen elämän edellyttämät ohjaus- ja tukipalvelut.
Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos. Meillä jokainen saa loistaa ja oppiminen onnistuu. Opinnot ja tarvittava tuki suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti.
Opiskelu on käytännönläheistä ja se tapahtuu pienissä ryhmissä. Spesiassa saat oppia ja tehdä aitoja työtehtäviä monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä.
Lue lisää: Opitaan tekemällä
Video 1: Spesian TELMA -koulutus
Video 2: TELMA-koulutuksesta omilla vahvuuksilla työhön ja elämään
050 345 5275
tanja.saarinen@spesia.fi
Helsinki ja Kotka: Liiketoiminta, puhtaus- ja kiinteistöpalvelut, TUVA ja TELMA ; Järvenpää: TELMA, TUVA (ryhmä J); osoitukset
040 713 3952
Kati.Karjalainen@spesia.fi
Pieksämäki, Mikkeli, Kotka, Savonlinna, Iisalmi.
044 711 4415
Marjaana.Jauhiainen@spesia.fi
Jyväskylä
050 593 5297
vesa.tomberg@spesia.fi
Kaarina: automekaanikko, pienkonemekaanikko, autokorimekaanikko Turku: ompelija, sisustustekstiilien valmistajat, palvelulogistiikkatyöntekijä, kokki, TELMA Rauma: TUVA, TELMA Uusikaupunki: TELMA.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.