Kun sopiva työ ja tekijä löytävän toisensa, asiat voivat loksahtaa paikoilleen nopeasti. Santerin piti nähdä vaivaa ensimmäisen työssäoppimispaikan löytämiseksi, mutta kun hän esittäytyi Motonetilla, asia lyötiin lukkoon siltä istumalta: Santeri aloittaisi työssäoppimisen Motonetissa. Santeri pääsi tekemään monenlaista, mutta varsinkin varaosamyynnissä hän oli elementissään.
Santeri kertoo
Kerro vähän itsestäsi
Olen ollut autoalalla nyt toista vuotta, ja tämä on ensimmäinen harjoittelupaikkani. Töihin kulkeminen vaatii vähän suunnittelua, koska matkustan kahdella bussilla. Olen aika tarkka aikatauluista ja ilmoitan aina, jos myöhästyn. Työpaikan numeron pyydän aina varmuuden vuoksi, mutta nyt, kun työkaverit ovat tulleet tutuiksi, homma sujuu jo rennommin.
Miten löysit harjoittelupaikkasi?
Etsin harjoittelupaikkaa työvalmentajan kanssa. Aluksi yritimme erääseen toiseen paikkaan, mutta se ei onnistunut. Jatkoimme etsintää, ja lopulta päätin mennä suoraan kysymään mahdollisuutta. Kävin ensin Motonetin info-pisteessä, mistä minut ohjattiin tapaamaan työpaikkaohjaajana toimivaa Iidaa. Esittelin itseni ja kerroin osaamisestani – ja sain saman tien harjoittelun tarkat päivämäärät! Oli hienoa, että asia hoitui näin nopeasti.
Harjoittelun aikana opettajat Vellu ja Jari sekä työvalmentajani Jarmo ovat olleet yhteydessä ja käyneet kyselemässä kuulumisia. On ollut mukavaa saada tukea matkan varrella.

Millainen perehdytys sinulla oli?
Perehdytykseen kuului kaksi tietokonekoulutusta sekä myymälän laitteiden ja välineiden käytön opastusta. Olen päässyt tekemään monipuolisesti eri hommia, ja lempparini ovat varaosamyynti ja asiakaspalvelu tiskillä. Jos asiakkaita ei ole, autan hyllytyksessä ja varaston järjestelyssä.
Varaosamyynti on erityisen mielenkiintoista, koska jokainen päivä on erilainen. Asiakaspalvelu on sujunut hyvin, ja olen saanut kiitosta nopeasta palvelusta. Tässä hommassa on hyötyä, jos muistaa numerosarjoja ja osaa toimia ripeästi. Välillä asiakkaat eivät itse tiedä, mitä osaa tarvitsevat, mutta silloin etsitään yhdessä oikea vaihtoehto järjestelmästä löytyvän auton ”räjäytyskuvan” avulla. Tämä työ vaatii ongelmanratkaisukykyä ja rohkeutta kysyä neuvoa, jos ei itse tiedä.
Millaisia työkaverisi ovat?
Työkaverit ovat tosi mukavia ja avuliaita. Heiltä olen saanut paljon oppia ja tukea, mikä on tehnyt harjoittelusta vielä paremman kokemuksen.
Mitä työtehtäviä kuuluu uuteen työpaikkaasi?
Teen varaosamyyntiä, käsittelen asiakaspalautuksia, hyllytän tavaraa ja puran kuormia. Hommia riittää ja jokainen päivä on vähän erilainen!
Mitä terveisiä haluaisit antaa Spesian opiskelijoille?
Kannattaa rohkeasti mennä paikan päälle kysymään harjoittelumahdollisuutta. Se antaa työnantajalle paremman kuvan sinusta, ja samalla voit esitellä osaamistasi suoraan.
Mikä on mielestäsi tärkeää työssä?
Tärkeintä on pysyä rauhallisena ja kuunnella ohjeita. Myös oma-aloitteisuus on iso plussa – kannattaa tehdä monipuolisesti eri hommia. Asiakaspalvelussa ongelmanratkaisutaidoista on paljon hyötyä.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?
Haluaisin kehittyä autoalan asiakaspalvelussa ja kerätä lisää työkokemusta. Katsotaan, mihin suuntaan tie vie!
Mitä olet oppinut harjoittelun aikana?
Harjoittelu on opettanut asiakaspalvelua, rohkeutta ja sosiaalisia taitoja. Olen myös saanut hyviä kontakteja työelämään. En jännitä asiakaspalvelutilanteita enää samalla tavalla kuin ennen – nyt ne sujuvat jo luonnollisesti!
Haastattelu ja teksti on kirjoitettu Euroopan unionin osarahoittaman Ketjut Kuntoon -hankkeen toimesta. Hankkeessa mallinnetaan valmistuvan opiskelijan polkua työelämään.
Kerttu Syreeni
yritysvalmentaja
hanketyöntekijä