28.10.2024 | Järvenpää, Spesialaiset

Spesian opetuksen, koulunkäynnin ja asuntolan ohjaajat kertovat työstään: ”Olen yllättynyt, kuinka antoisaa tämä työ on!”

Kolme henkilöä seisoo rinnakkain ja katsoo kameraan. Kaikilla on Spesian kaulanauha ja henkilökortti kaulassaan.

Spesiassa työskentelee useita erilaisia ohjaajia, joiden kaikkien roolit ja vastuualueet poikkeavat toisistaan. Tässä artikkelissa Spesian kolme eri ohjaajaa kertoo työstään, sen sisällöstä sekä hyvistä puolista ja haasteista, joita työpäivät pitävät sisällään.

Kolme ohjaajaa, kolme erilaista tehtävää

Opetuksen ohjaaja Anna Aavanluoto työskentelee opettajan työparina opetuksessa. Spesian jokaisella ryhmällä on oma opetuksen ohjaaja. Koulunkäynnin ohjaaja Marianne Autio taas tarjoaa henkilökohtaisempaa ohjausta silloin, kun opiskelija tarvitsee enemmän tukea. Julian Maininki puolestaan työskentelee asumisen ohjaajana.

Anna Aavanluoto, opetuksen ohjaaja

Nainen vihreässä paidassa seisoo nojaten parvekkeen kaiteeseen, taustalla kesäinen piha. Kaulassa on Spesian kaulanauha ja henkilökortti.

“Työskentelen opettajan työparina TUVA-koulutuksen ryhmässä. Työparini kantaa vastuun pedagogisesta puolesta ja minä opetuksen ohjaajana vastaan opiskelijoiden elämänhallinnan tukemisesta ja opiskelun mahdollistamisesta. Vastuulleni kuuluu ryhmän kaikki opiskelijat, vaikka tukea usein annetaankin yksilöllisesti. Opiskelijat voivat sopia kanssani tapaamisia etukäteen, mutta olen myös ryhmässä aina käytettävissä ja läsnä oleva toinen aikuinen.

Opiskelijan elämänhallinnan tukeminen on usein konkreettisia asioita. Voin käydä opiskelijan kanssa läpi, miten ladataan bussikortille saldoa ja mistä koulumatka kulkee. Autan Kelaan liittyvien asioiden hoitamisessa ja harjoittelen opiskelijan kanssa konkreettisia arjen taitoja. Juttelen opiskelijan kanssa yhdessä asioista, jotka ovat haasteellisia arjessa tai opinnoissa, ja kuljen heidän rinnallaan tukena, jotta opiskelu sujuu helpommin ja opiskelijalla olisi enemmän valmiuksia jatko-opintoihin. Tulen konkreettisesti opiskelijaa vastaan.”

Artikkelin kirjoittamisen jälkeen Anna, jolla on myös opettajan pätevyys, on siirtynyt opettajan tehtäviin. Kuten hän toteaa: ”Kymmenen vuotta ohjaajana on hyvä tausta ja ollut loistava näköalapaikka kohti opettajuutta.”

Marianne Autio, koulunkäynnin ohjaaja

Nainen vihreässä paidassa seisoo ison ikkunan edessä, taustalla kesäinen maisema. Kaulassa on Spesian kaulanauha ja henkilökortti.

“Ohjaan työssäni yhtä oppilasta kerrallaan. Koulussa tehdään päätös siitä, että tietty oppilas tarvitsee ohjaajan, ja silloin koulunkäynnin ohjaajana astun puikkoihin. Tehtävääni kuuluu tukea ohjattavaani kaikissa koulunkäyntiin ja arjen sujumiseen liittyvissä asioissa.

Työpäiväni sisältö määräytyy ohjattavan päivän sisällön mukaan, sillä kuljen hänen mukanaan päivän ajan. Oppitunneilla vastaan saattaa tulla tehtävä, jota ohjattava ei ymmärrä. Tällöin kysyn opettajalta selvennystä tehtävänantoon ja ohjattava saa jatkaa tehtävän tekoa itsenäisesti minun auttaessa häntä ymmärtämään tehtävän. Jos ohjattava on työharjoittelussa, menen hänen mukaansa ja teemme työtehtäviä yhdessä. En tee töitä ohjattavan puolesta, vaan löydän tavan, jolla ohjaan häntä niin, että hän oppii tekemään työnantajan osoittaman työn ja ymmärtää, mitä työnannolla tarkoitetaan. Autan ohjattavaa ja näytän esimerkkiä, miten homman voi hoitaa järkevämmin. Näin rohkaisen ohjattavaa kokeilemaan ja löytämään itse parhaat tavat työntekoon.”

Julian Maininki, asumisen ohjaaja

Kiharatukkainen nuori mies t-paidassa ja kaulassa Spesian kaulanauha, taustalla kesäistä näkymää.

“Asuntolassa ohjaustyöni on pääasiassa iltapainotteista. Yleensä minulle nimetään opiskelija, jota avustan illan ajan ja ohessa autan muita. Viikkoon kuuluu siivousohjauksia, kaupassa käyntiä, itsenäisten taitojen harjoittelua opiskelijoiden kanssa sekä vapaa-ajan viettoa hengailun ja pelailun merkeissä.

Yhdessä muiden asuntolan ohjaajien kanssa suunnittelemme vapaa-ajan ohjelmaa ja yritämme saada kaikki asuntolan opiskelijat mukaan yhdessä tekemiseen. Nimetyn avustettavan opiskelijan kanssa käyn läpi kouluasioita päivän päätteeksi ja teen fyysisiä avustuksia tarpeen mukaan. Illalla syödään porukalla iltapalaa asuntolassa. Ohjaajien kesken jaamme omat vastuuryhmät ja vastuualueet: meillä on esimerkiksi someryhmä, turvallisuusryhmä ja vapaa–ajan ryhmä.”

Positiivinen ote ja itseohjautuvuus ovat tärkeitä piirteitä työssä onnistumiseen

Vaikka ohjaajien työtehtävissä ja vastuualueissa on paljon eroavaisuuksia, on kaikissa tehtävissä jotain yhteistä: ohjaajat ovat paikalla opiskelijoita varten. Spesia haluaa tarjota opiskelijoilleen tarvittavaa yksilöllistä tukea sekä opinnoissa että opintojen ulkopuolella, jotta opiskeluaika olisi mahdollisimman sujuvaa ja jouhevaa, ja mahdollisuudet jatko-opintoihin ja työllistymiseen kasvaisivat.

Aavanluoto kertoo nauttivansa siitä, että voi olla mahdollistamassa opiskelijalle hyvän päivän.

“Joka ikinen aamu tulen tänne hyvällä fiiliksellä, sillä näen, että omalla työlläni ja läsnäolollani voin mahdollistaa opiskelijalle hyvän koulupäivän sekä pienessä että laajemmassa aikaikkunassa. Vaikeita tilanteita voi olla, mutta kun asiat lähtevät sujumaan ja opiskelija on tyytyväinen, koen onnistumista.”

Erityistarpeisten nuorten ohjaajana toimiminen tuo mukanaan usein haasteita, joita on vaikea ennakoida. Haastaviin hetkiin kannattaa Aution mukaan suhtautua kuuntelevasti ja positiivisella otteella.

“Itselläni on pitkä pinna ja hyvä huumorintaju. Joskus hankala tilanne laukeaa sillä, että siitä voi heittää huumoria tai hassutella. Asiaa ei ikinä saa vähätellä, mutta hyvällä tilannetajulla voi osoittaa, etteivät jotkut suurilta tuntuvat asiat, kuten lapasten kastuminen, ole niin suunnattoman suuria. Niin niistä pääsee helpommin yli.”

Haasteet ja jopa ajoittaiset kiukuttelut voi taitava ohjaaja kääntää myös voitokseen, kuten Autio kertoo.

“Se, että minulle uskalletaan kiukutella, tarkoittaa, että olen saanut luottamusta. Se, että uskaltaa näyttää tunteita ja purkaa pahaa mieltä, merkitsee turvallista tilaa, ja harmitukseen löydetään lopulta aina ratkaisu.”

Kaikki kolme ohjaajaa painottavat tärkeitä luonteenpiirteitä työssä pärjäämiseen olevan nopea reagointikyky, tilannetaju ja ongelmanratkaisukyky. Hyvät sosiaaliset taidot ovat tarpeen kaikkien ohjaajien työssä. Asuntolan ohjaajan työtä tekevä Maininki korostaa oma-aloitteisuutta ja itseohjautuvuutta.

“Pitää uskaltaa kysyä, miten joku asia tehdään, jos itse ei vielä tiedä. Olen töissä oppisopimuksella ja tulin ilman kokemusta erityisnuorista tai fyysisestä avustamisesta, ja olen pärjännyt ja viihtynyt loistavasti. On hyvä tietää, missä omat taidot menevät ja missä tarvitset tukea muilta. Meillä on myös nuoria, joilla on mielenterveyden kanssa haasteita. Silloin pitää tietää, mistä itse pystyy heidän kanssaan jutella ja mistä ei.”

Koko ohjaajakolmikko viihtyy työssään ja kokee työnsä merkitykselliseksi. Spesiassa tehtävä työ on tärkeää ja hyvästä päivästä saa mukaan konkreettisen onnistumisen tunteen.

“Uudelleen kouluttauduin tähän työhön ja olen yllättynyt, kuinka antoisaa tämä työ on! En ole katunut päätöstäni yhtään, viihdyn todella hyvin”, Autio summaa.

 

Ammattiopisto Spesia
Evästeasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.