Tutkimme, kehitämme ja innovoimme (TKI). Tutkittu tieto ja käytännön osaaminen tukevat toisiaan.
Spesia hyödyntää koulutus-, kehittämis- ja asiantuntijapalvelutoiminnassaan tutkittua tietoa. Haluamme myös itse tutkia ja olla tuottamassa erityisopetukseen ja erityiseen tukeen liittyvää tutkimustietoa ja innovaatioita.
Oppilaitoksemme sisäisessä TKI-toiminnassa kokoamme asiasta kiinnostuneita spesialaisia yhteen. Tavoitteena on yhdistää koulutus, kehittämishankkeet sekä tutkimus- ja innovaatiotoiminta. Kannustamme ja tuemme henkilöstöä esimerkiksi kehittämishankkeisiin sisältyvien selvitysten, opinnäytetöiden ja väitöskirjatutkimusten tekemisessä.
Ammatillisen koulutuksen toimijat nähdään käytännön osaajina ja tekijöinä. Vahvan duunari-identiteetin rinnalla henkilöstön osaaminen ja arjen erityispedagogiset ratkaisut nojaavat pitkälti tutkittuun tietoon – sikäli kun tietoa on saatavilla.
Valitettavasti ammatillinen koulutus ja etenkin ammatillinen erityisopetus on varsin vähän tutkittu alue. Me Spesiassa haluamme parantaa tilannetta ja siksi olemmekin lähteneet vahvistamaan TKI-toimintaa yhdessä osaavien kumppaneidemme kanssa.
Ammattiopisto Spesia ja Hämeen ammattikorkeakoulu käynnistävät monivuotisen ammatillisen koulutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen Hamk Edun tutkijayliopettaja Mika Tammilehdon (artikkelikuva) johdolla. Tarkoituksena on kehittää tutkimusperusteisesti vaativana erityisenä tukena toteutettavan ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua. Lue artikkeli.
Tutustu KOVA-hankkeeseen Hamkin sivuilla.
Spesia tarjoaa tuoreita tutkimusaiheita ja monipuolisen tutkimusympäristön myös muille TKI-toimijoille. Olemme avoimia strategiselle ja suunnitelmalliselle TKI-yhteistyölle, jonka tavoitteena on rakentaa monimuotoisempaa työelämää ja yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa. Osallistumme sekä kansallisiin että kansainvälisiin TKI-verkostoihin ja -hankkeisiin.
Jos olet kiinnostunut TKI-yhteistyöstä Spesian kanssa, olethan meihin yhteydessä!
Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä tutkimukseen tai opinnäytetyöhön liittyen tai etsit aihetta ammatillisen erityisopetuksen tai vaativan erityisen tuen alalta, ota yhteyttä asiantuntijapalvelukoordinaattori Marika Mäkiseen, marika.makinen@spesia.fi.
S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr myöntää apurahoja yksityishenkilöille, työryhmille ja yleishyödyllisille yhteisöille. Lue lisää Bovallius säätiön apurahoista.
Uusin tutkimusartikkelimme esittelee TUVA-opettajan arkea lähes sadan vastaajan näkökulmasta. Artikkeli on kirjoitettu huhtikuussa 2025 TUVA-opettajille toteutetun kyselyn pohjalta. Spesia Asiantuntijapalvelujen ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun toteuttamassa kyselyssä selvitettiin TUVA-opettajien kokemuksia sekä koulutukselle ja opettajille asetettuja toiveita ja odotuksia.
Lue TUVA-opettaja odotusten ja toiveiden ristiaallokossa -artikkeli (Jamk Arena).
Kognitiivinen saavutettavuus mahdollistaa yhdenvertaisuuden tiedon saamisessa ja sen ymmärtämisessä. Tiedollinen saavutettavuus tuo tiedon juuri sellaisessa muodossa, mikä on itse kullekin sopivin tapa käsitellä tietoa, kuten kuvina, äänenä, tekstinä ja niiden yhdistelminä. Meille KOVA-hankkeessa on kyse niin arvomaailmaamme, tavoitteitamme kuin toimintaammekin ohjaavasta yhdenvertaisuudesta.
Kognitiivista ja tutkimuksellista saavutettavuutta edistämässä -artikkeli (hamk.fi)
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.