Taitaja2026-kisat ovat käynnistyneet! Spesia järjestää tänä vuonna Ammattitaidon SM-kisojen PLUS-lajit. Taitajia tehdään joka vuosi tiiviisti työelämän kanssa: yhteistyökumppanit tarjoavat kisoihin tilojen ja tuotteiden lisäksi työpanostaan ja näkemystään, aitoja työelämän tilanteita tehtäviksi. Ja usein aimo annoksen innostusta.
Yksi Taitaja2026 PLUS-lajien innokkaista yhteistyökumppaneista on Lammin Säästöpankki, jonka viestintä- ja markkinointijohtaja Katri Korsinkin on heittäytynyt aktiivisesti mukaan Taitaja-tehtävien suunnitteluun. Liiketoiminnan kilpailutehtävissä on tuotu työelämälähtöisyyttä pohjaamalla tehtävät aitoihin tilanteisiin.
Tehtävät tukevat työelämässä tarvittavien taitojen kehittymistä ja erityisesti ongelmanratkaisukykyä.
Lammin Säästöpankki toimii vuoden 2026 Taitajissa palkintokumppanina ja tukee tapahtumaa myös tarjoamalla välineitä toimitsijoiden käyttöön. Keskeisin panos on kuitenkin asiantuntijatyö ja osaamisen jakaminen.
Korsinkinin mukaan Taitaja 2026 -kisat ovat yritykselle tärkeä tapa olla mukana tukemassa nuorten osaamista ja ammatillista kasvua.
Taitaja-kisat antavat yhteistyökumppanina toimivalle yritykselle myös arvokasta näkymää siihen, millaista osaamista ja ajattelua alalle on tulossa.
Hyvästä kisamenestyksestä voikin olla opiskelijalle hyötyä työllistymisen kannalta, sillä Taitajissa päästään loistamaan oikeiden työelämän ihmisten edessä.
Opiskelijat hyötyvät yhteistyökumppaneiden mukana olosta myös siten, että he saavat kilpailuun aidon työelämän näkökulman. Tehtävät eivät jää irrallisiksi harjoituksiksi, vaan ne vastaavat oikeita tilanteita ja odotuksia työelämässä.
P3 Liiketoiminta lajin lajivastaava Miia Nousiainen on äärimmäisen kiitollinen tänä vuonna työelämäyhteistyökumppaneiden innostuneisuudesta olla mukana suunnittelemassa ja tekemässä yhdessä työelämälähtöisiä kilpailutehtäviä.
Ammattiopisto Spesiassa Nousiaisen apuna on ollut toinen lajivastaava, Johanna Purokari, joka toimii liiketoiminnan opettajana Jyväskylässä. Huolimatta maantieteellisesta välimatkasta Järvenpäähän, yhteistyö on sujunut loistavasti.
Liiketoimintalajin kilpailupäivistä keskiviikko toteutetaan Prisma Jumbossa ja Nousiainen kiittääkin loistavasta yhteistyöstä Lammin Säästöpankin lisäksi HOK-Elantoa. Organisaatiosta on ollut useampi henkilö mahdollistamassa kilpailupäivän toteuttamista Prisma Jumbossa sekä mukana suunnittelemassa työelämälähtöisiä kilpailutehtäviä.
Käyttötavarapäällikkö Sari Sormunen toimii myös yhtenä työlämätuomarina P3 liiketoimintalajissa. Työelämän tuomareilla onkin oma merkittävä roolinsa Taitaja-kisoissa.
“Toivon, että kaikki saisi oman osaamisen esille” – Joni Kuokkanen katsoo Taitaja-semien kisaviikkoa tuomarin silmin
Yhteistyö Prisma Jumbon kanssa mahdollistaa yhden tehtäväosuuden toteuttamisen Prismassa sekä lisäksi Tekova-areenalla P3-lajin lajialueella Taitaja-vierailijoille suunnatun kokeilupisteen, jossa vierailijat voivat kokeilla hyllykartan mukaista hyllytystä.
Kokeilupisteellä vierailijoita opastaa Nousiaisen tapahtumatuotannon ja -järjestelyn tutkinnon osien opiskelijoita opetuksen ohjaajan tuella. Prismassa taas osa Nousiaisen vastuuryhmän opiskelijoista on auttamassa kilpailupäivän onnistumisessa. Taitajat siis tarjoaa työelämäkokekmusta kilpailijoiden lisäksi myös suurelle joukolle muita opiskelijoita.
Nousiainen kannustaa ehdottomasti kaikkia ammattialoista, koulutuksesta, nuorten osaamisesta tai ihan vain hyvästä tapahtumatunnelmasta kiinnostuneita tulemaan tutustumaan Taitaja2026 -tapahtumaan Tuusulaan. Kokemisen arvoinen tapahtuma!
Spesiasta kilpailee Taitaja-finaalissa yhdeksän nuorta tulevaisuuden osaajaa neljässä eri lajissa.
Artikkelikuvassa Lammin Säästöpankin viestintä- ja markkinointijohtaja Katja Korsinkin sekä yhteiskuvassa opettaja ja lajivastaava Miia Nousiaisen (oik.) kanssa Prisma Jumbon käyttötavarapäällikkö Sari Sormunen.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.