Ammattiopistosta keväällä 2018 varastonhoitajaksi valmistunut Aapo Jääskeläinen oli päättänyt jo edellisenä keväänä, että viimeisenä lukuvuonnaan hän ei enää haluaisi palkattomaan työssäoppimiseen (työpaikalla tapahtuva oppiminen), vaan etsisi itselleen oikeita töitä, joista saisi tarvittavaa kokemusta opiskelun ohessa. Niinpä Aapo aloitta töiden hakemisen opintojensa tueksi jo toukokuussa 2017.

Aapo laittoi sekä avoimia hakemuksia että haki paikkoja työpaikkailmoitusten perusteella. Päättäväinen nuori mies teki yli 150 työhakemusta, saadakseen itselleen palkallisen työpaikan, jossa voisi samalla oppia alan ammattitaitoa.

– Pääsin moneen työhaastatteluun, mutta en töihin. Joka päivä kun tulin koulusta kotiin, laitoin 5–10 uutta hakemusta. Ajattelin koko ajan positiivisesti, että jos ei tuosta vastata, niin ehkä seuraavasta.

Henkilöstövuokrauksen kautta alkuun

Aapon sai Ammattiopisto Spesiasta tukea työnhakuunsa. Spesia Puodissa opiskelijoita ohjaava Anu Paso auttoi häntä tekemään video-CV:n ja sähköisen portfolion.

Aapo Jääskeläisen video-CV syntyi tutun ohjaajan avustuksella.

Marraskuun alussa Aapo saikin vihdoin töitä Apetit Ruoka Oy:stä Selekta Henkilöstöpelveluiden kautta.

”Työskentelin elintarvikepuolella, missä keräilin tavarat, pakkasin laatikoihin, pinosin ne, kelmutin lavat ja lähetin eteenpäin. Lämmintä oli viisi astetta, mutta se sopi minulle hyvin.”

Apetit Ruoka oli mukava ja opintoihin sopivasti limittyvät työpaikka. Selektalta tuli sekä hyvää kokemusta että positiivista palautetta. Aapon vahvuuksia on, että hän on opiskelu- ja työkaverina ystävällinen, avulias ja pidetty. Hän on myös erittäin säntillinen, hoitaa lupaamansa asiat ja tulee ajallaan.

Kesätyön pakkasasteet eivät pelota

Aapo Jääskeläinen pakkasvarastoon sopivassa lämpimässä työasussa

Aapo Jääskeläinen työskentelee mielellään pakkasvaraston -21 asteessa. ”Pukeutumiskysymys.”

Kun varastonhoitajaksi valmistumassa ollut Aapo sai keväällä 2018 Keskolle lähettämäänsä työhakemukseen myönteisen vastauksen, oli aika uuteen paikkaan kesätöihin. Uudessa työssä miellytti Aapolle mieluinen sijainti lentokentän vieressä sekä hyvät kulkuyhteydet junalla ja bussilla. Myös pakkasen puolella oleva työskentelylämpötila on Aapon mielestä vain plussaa.

”Varastossa lämpötila on -21, mutta se sopii minulle. Pakkasvarastosta saa paremman palkan ja viihdyn muutenkin viileässä. Yli 15 astetta alkaa hiostamaan ja yli 28 astetta on jo aivan liian kuuma. Pakkasvarastossa työtä tehdään ”pingviiniasuissa”, joten kyllä siellä tarkenee.”

Keskon pesti kestää koko kesän, elokuun loppuun.

Alan vaihto valmentavan kautta

Spesiassa opiskellessaan Aapo kokeili ensin hienomekaanikon opintoja, mutta kun ala ei tuntunut omalta, hän haki vauhtia alan valintaan ammatilliseen koulutukseen valmentavasta VALMA-koulutuksesta. Siellä Aapolle alkoi kirkastua, että logistiikan perustutkinto olisi hänen juttunsa. Alan opiskelu Spesiassa osoittautui mukavaksi ja myös Aapon jatko-opintosuunnitelmat osoittavat, että hän viihtyy alan töissä.

Ammatillinen koulutus tarjoaa opiskelijalle monipuolisesti mahdollisuuksia etsiä omaa juttua ja edetä kohti haaveammattia – kaikki väylät ovat auki. Ammatillisen koulutuksen reformi ja osaamisperusteisuus ovat myös entisestään monipuolistaneet mahdollisuuksia hankkia tutkinnon edellyttämää osaamista eri tavoin.

Aapon tärpit hakijalle ja työnantajalle

Aapo on tällä hetkellä tyytyväinen niin Spesiasta saamaansa koulutukseen, työllistymiseensä kuin jatko-opintopaikkaansakin. Yhtä asiaa Aapo kuitenkin tähänastisen työnhakukokemuksensa perusteella toivoisi:

”Olisi kiva jos yrittäjät edes vastaisivat hakemuksiin. Jos nuori ei saa vastauksia, hän saattaa jopa masentua ja luovuttaa, eikä jaksa hakea uusia paikkoja.”

Aapolla on myös pari hyvää tärppiä muille opiskelijoille, jotka hakevat töitä:

”Kun haet töitä, niin hae monta, älä vain yhtä. Ja jos tarvitset apua, niin kysy opettajilta ja opintoneuvojilta. Rohkeasti vain.”