Ammattiopisto Spesia on Suomen toiseksi suurin ammatillinen erityisoppilaitos nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea opintoihinsa. Spesia toimii 11 paikkakunnalla, joista uusin on Helsinki.  

Helsingin toimipaikka aloitti toimintansa Pasilassa syksyllä 2021, ja pääsi muuttamaan varsinaisiin toimitiloihinsa alkuvuodesta 2022. Avajaiset järjestetään 25.3. jolloin toimipaikkaan ja sen uusiin tiloihin on mahdollista tulla tutustumaan.  

Meillä opitaan tekemällä 

Spesia tarjoaa valmentavaa TUVA- ja TELMA-koulutusta sekä perustutkintokoulutusta. Helsingissä on valmentavan koulutuksen lisäksi mahdollista opiskella merkonomiksi liiketalouden perustutkintokoulutuksessa. 

Spesiassa opitaan tekemällä. Kun opiskelija saa opiskeluun yksilöllistä tukea, oppiminen tapahtuu tekemisen kautta ja hän löytää omat vahvuutensa, hänestä voi kasvaa erittäin taitava ja motivoitunut osaaja omiin työtehtäviinsä.  

Helsingin toimipaikassa työvaltaisuutta ja yritysyhteistyötä on lähdetty viemään vielä astetta pidemmälle: 

Ammattiopisto Spesian Helsingin toimipisteen valmentavien ryhmien ideologiana on toimia harjoittelutyöyhteisönä, avokonttorimaisissa tiloissa erilaisia projekteja tehden. Projektit voivat toteutua sisäisissä tai ulkoisissa oppimisympäristöissä yksilöllisinä ja yhteisöllisinä hankkeina tai tilaustöinä opiskelijan yksilöllisiä polkuja noudattaen.  

Ryhmät tekevät yhteistyötä sekä keskenään että erilaisissa verkostoissa. Joustava ja monipuolinen toimintatapa on keskeinen osa koulutuksen toteuttamista, kertoo erityisopettaja Timo Hirvonen Helsingin toimipaikasta.

Opintojen aikana vahvistetaan opiskelijoiden arkista toimintakykyä, sosiaalista kompetenssia, resilienssiä, opiskeluvalmiuksia ja pyritään saavuttamaan valmiudet työelämässä tapahtuvalle oppimiselle. 

Toimipaikan liiketoiminnan perustutkinnon merkonomiopiskelijat hankkivat osaamista työpaikoilla henkilökohtaisen opintopolun mukaan. Aidolla yhteistyöllä aidoissa ympäristöissä opiskelijan ja työelämän tarpeet kohtaavat, Hirvonen lisää.

Työelämäkontaktien avulla opiskelija ymmärtää paremmin työelämän vaatimukset ja tieto kyseisestä alasta lisääntyy. Työpaikalle voidaan räätälöidä työpaikkaohjaajakoulutus, joka suunnitellaan ko. organisaation tarpeisiin.

Ohjelma

  • yksikön toiminnan ja projektien esittelyä (kaikki, opiskelijat) 
  • tarraleikkurin käyttö (Timo) ja painokonetyö (Kati, Riko) 
  • ThingLink opiskelujen ja oppimisen välineenä  
  • huivien myyntiä (Maryam) 
  • Videopresentaatioita 
  • Saippuapaja (TELMA) 
  • Tarjoilu (Elina) –> Tarjottavat Factorystä 

Ilmoittaudu tapahtumaan maanantaina 21.3. mennessä osoitteeseen timo.hirvonen@spesia.fi 

Koulutusalat

Helsingin toimipaikassa toimii kolmen koulutusalan opiskelijaryhmiä: 

  • Liiketoiminnan perustutkinto 
  • Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus VALMA (TUVA) 
  • Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus TELMA. 

 

Yhteystiedot 

Koulutuspäällikkö Petri Vanhalakka
petri.vanhalakka@spesia.fi,  puh
044 765 1398 

Ammattiopisto Spesia
Kumpulantie 1
00520 Helsinki