Yhteishaku Ammattiopisto Spesiaan ja muuhun toisen asteen koulutukseen päättyi 22.3.2022. Ammatillinen erityisopetus oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa samassa yhteishaussa muun toisen asteen koulutuksen kanssa.

Spesian hakijamäärä yhteishaussa oli 1156, eli pienestä noususta huolimatta samaa suuruusluokkaa kuin vuonna 2021. Kaikista hakeneista 779 oli asettanut Spesian ensisijaiseksi hakutoiveekseen.

Spesiassa oli haettavana 592 paikkaa. Jokaista vapaata opiskelupaikkaa kohti oli 1,95 hakijaa ja ensisijaisia hakijoita 1,48.

HUOM: Määrät perustuvat Opintopolusta saatuihin tietoihin, joihin saattaa artikkelin julkaisemisen jälkeen tulla vielä joitakin korjauksia.

TUVA, liiketoiminta ja ajoneuvotekniikka nousussa

Vuoden 2022 hakijamäärissä eniten kasvoi tutkintokoulutukseen valmentavan TUVA-koulutuksen kokonaishakijamäärä, kun sitä vertaa edellisvuoden osalta ammatilliseen koulutukseen valmentavaan VALMA-koulutukseen. Uusi TUVA-koulutus korvaa VALMA-koulutuksen syksyllä 2022. Vuonna 2021 VALMAlle haki 440 hakijaa, nyt TUVA-koulutukseen 500, mikä on 60 hakijaa enemmän.

Perustutkinnoista erityisesti liiketoiminnan ja ajoneuvotekniikan (ent. autotekniikka) suosio kasvoi.

Liiketoiminnan kokonaishakijamäärä nousi 226 hakijasta 276 hakijaan. Liiketoiminta onkin Spesian perustutkintokoulutuksista tarjolla useimmalla eri paikkakunnalla: päätoimipaikkojen – Järvenpää, Jyväskyiä, Pieksämäki ja Turku – lisäksi merkonomiksi voi opiskella Helsingissä ja Kotkassa.

Ajoneuvotekniikan osaamisalan kokonaishakijamäärä nousi 111 hakijasta 159 hakijaan. Vuoden 2021 tilastoissa koulutus näkyy vielä autotekniikan osaamisalana.

Eniten pudotusta edellisvuoteen nähden tapahtui tuotteenvalmistuksen osaamisalan hakijamäärässä. Suosittuun koulutukseen oli tästä huolimatta runsaasti hakijoita; 4,8 ensisijaista hakijaa yhtä avointa paikkaa kohden.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)
Spesian huppariin pukeutunut opettaja ja pyörätuolissa istuva opiskelija tutkailevat ylös nostetun auton pohjaa.

Kuvateksti: Ajoneuvotekniikan osaamisala oli yksi eniten suositoaan kasvattaneista Spesian tutkintokoulutuksista.

Hakijoiden haastatteluun kutsuminen alkaa

Spesia kutsuu haastatteluun kaikki ne hakukelpoiset hakijat, jotka ovat asettaneet kyseisen osaamisalan ensimmäiseksi hakutoiveeksi ja joillakin aloilla hakijoita myös muilta hakusijoilta.

Haastatteluaikojen sopiminen alkaa maanantaina 28.3. ja jatkuu arviolta pääsiäiseen saakka. TELMAlle hakeneille soitetaan ja muiden kanssa aika sovitaan tekstiviestitse.

Suurin osa haastatteluista ajoittuu huhtikuulle, mutta viimeiset haastattelut pidetään toukokuun puolella.

Hakijan muistilista

  • Liitteiden oltava perillä viimeistään 1.4.2022 klo 15
  • Tieto valinnoista aikaisintaan 16.6.2022
  • Ota paikka vastaan viimeistään 30.6.2022
  • Varasijat voimassa 19.8.2022 asti