GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle

Suomen hallitus on jatkanut lähiopetuskieltoa kuukaudella aiemmin ilmoitetusta päivästä, joten myös Spesiassa etäopiskelu jatkuu 13.5.2020 asti. Myös opiskelija-asunnot pysyvät suljettuna 13.5.2020 asti.

Poikkeustilanteesta huolimatta spesialaiset pyrkivät kaikin tavoin turvaamaan opintojenne edistymisen ja valmistumisen suunnitellussa aikataulussa. Opiskelijoiden koulutussopimukset ja työelämäjaksot jatkuvat siten, kuin opiskelijan ja työnantajan kanssa sovittu.

Olemme ylpeydellä seuranneet spesialaisten, niin opiskelijoiden kuin henkilöstön, kykyä ja tahtoa selviytyä yhdessä tästä ennakoimattomasta ja paljon epävarmuutta aiheuttavasta tilanteesta. Olkaa rohkeasti yhteydessä opettajiin, kuraattoreihin tai opoihin, jos jokin mietityttää. Oma opettajasi kertoo, ketkä Spesian työntekijät ovat poikkeusaikana tavoitettavissa.

Muistakaa pitää huolta omasta jaksamisestanne ja hyödyntäkää esimerkiksi Yammerin taukojumppavinkkejä. Nauttikaa kevään tulosta vaikka ulkoilemalla, kunhan muistatte pitää etäisyyttä muihin ihmisiin. Voitte jakaa tunnelmia ja kokemuksia vaikka Yammerissa.

Aurinkoista kevättä kaikille!

Ammattiopisto Spesia
Yksityisyysasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.