OEM Finland Oy on yksi Euroopan johtavista teollisuuskomponenttien toimittajista. Yli 200 työntekijän logistiikkakeskus sijaitsee Turussa. Siellä työskentelee oppisopimuksella myös Spesiassa opiskeleva Mika, joka päätyi tutustumaan OEMin tiloihin ja tapoihin opettajansa kautta.
– Spesian opettaja kulki logistiikkakeskuksen ohi ja kysyi, voisiko hän opiskelijoiden kanssa tulla tutustumaan toimintaan. Yksi opiskelijoista oli heti erityisen kiinnostunut, ja otimme hänet työssäoppimaan. Ajateltiin, että katsellaan miten menee, millainen tyyppi hän on ja sopiiko hän meidän työyhteisöömme, OEM Finlandin lähettämön esihenkilö Miikka Tuomola kertoo.
(teksti jatkuu kuvan jälkeen)
Kuvateksti: Mikalla on syytä hymyillä. OEM:n tutustumiskäynnillä osoitettu kiinnostus toi työssäoppimispaikan, ja hyvin hoidettu työssäoppiminen johti työhön oppisopimuksella.
Työssäoppimisesta oppisopimukseen
Mika sopi OEMilla hyvin, ja kahden kuukauden työssäoppimisjakson jälkeen molemmilla osapuolilla oli hyvä kokemus. Päätös OEMin puolelta oli selvä, ja OEM sopi Ammattiopisto Spesiassa opiskelevan Mikan kanssa 1,5 vuoden oppisopimuksen, josta on haastatteluhetkellä takana ensimmäinen puoli vuotta.
– Työssäoppiminen oli niin positiivinen kokemus, että emme halunneet päästää irti Mikasta. Halusimme, että hän saa kehittyä logistiikan parissa ja missä sitä paremmin kehittyisi kuin työpaikalla, Tuomola toteaa.
OEMilla oltiin varauduttu erityistä tukea tarvitsevan oppisopimusopiskelijan kohdalla tavallista suurempaan opetuskapasiteettiin, mutta lopulta sitä ei edes tarvinnut käyttää. Täsmätyökykyisen kohdalla Tuomola kokee OEMin saaneen itselleen erityistä hyötyä.
– Oppisopimusopiskelijan panos on vaikuttanut meihin positiivisesti. Se, että hän haluaa oppia ja kehittyä, edesauttaa meitä toimimaan paremmin. Nyt meidän ryhmässämme on yksi henkilö enemmän, joka haluaa viedä meidän juttuamme eteenpäin, Tuomola kertoo.
(teksti jatkuu kuvan jälkeen)
Kuvateksti: Mikan halu oppia ja kehittyä on tehnyt vaikutuksen OEM:n Miikka Tuomolaan. Erityisen tuen tarpeeseen oli varauduttu suuremmalla opetuskapasiteetilla, mutta sille ei käytännössä ollut tarvetta.
Yhteistyö erityisoppilaitoksen kanssa lisääntynyt positiivisen rekrytointikokemuksen myötä
Mikan työssäoppimisen ja oppisopimuksen myötä OEM on pitänyt Spesialla useita työpaikkatutustumisia.
– Tämä on yksi portti siihen, että kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus päästä työelämään. Erityisoppilaitoksista töihin tulevat ovat mielestäni tavallista nälkäisempiä, heillä on suurempi halu näyttää kuin pitkän työkokemuksen omaavilla ja se on positiivista, Tuomola sanoo.
Tuomola on tyytyväinen yrityksen ja Spesian väliseen yhteistyöhön sekä Mikan työpanokseen. Hänellä on yksi neuvo muille työnantajille, jotka vielä harkitsevat erityisoppilaitoksesta palkkaamista.
– Lopettakaa harkitseminen ja antakaa mahdollisuus. Se tulee olemaan molemmille positiivinen kokemus.
OEM Finlandin halu tarjota monipuolisesti tilaisuuksia ja mahdollistaa erilaisia polkuja, ei ole Miikan mukaan tärkeää vain opiskelijoille ja hakijoille, vaan myös yritykselle itselleen. Helmiä löytää kun osaa etsiä.
– Kun hyvä tyyppi tulee taloon, niin kyllä me se meille halutaan töihin. Se on taustasta riippumaton asia.
Katso videolta OEM Finlandin Miikka Tuomolan haastattelu.