Talvikaudella opiskelijat käyvät keräämässä palaneita kynttilöitä pois hautausmaalta.

Pieksämäen toimipaikan puutarhuriopiskelijat ovat tehneet yhteistyötä Pieksämäen seurakunnan kanssa jo lähes 10 vuoden ajan, Bovallius-ammattiopiston ajoilta asti.

Seurakunnalla on Pieksämäellä viisi hautausmaata, joista pääsääntöisesti kahdella on ollut puutarhuriopiskelijoita työelämässä oppimisen jaksoilla. Ajankohdat sijoittuvat etenkin syksyyn ja kevääseen, jolloin tekemistä riittää.

Pekka Kosunen on työskennellyt 18 vuotta Pieksämäen seurakunnalla ja tottunut ohjaamaan opiskelijoita työelämäjaksoilla. Pekka toteaa yhteistyön Spesian kanssa olleen erittäin sujuvaa ja antoisaa:

– On mukava työskennellä opiskelijoiden kanssa ja antaa työtehtävien suorittamiseen vinkkejä. Työn kautta oppiminen on tärkeää.

Opiskelijat kertovat työtehtäviin kuuluvan muun muassa nurmikon leikkuuta, haravointia, lehtien puhallusta, nurmikon tekemistä, perennojen leikkausta ja kukkien istutusta. Opiskelijoiden mielestä on mukavaa mennä tekemään työtehtäviä Pekan ohjaukseen ja oppia uutta.

Puutarhureiden opettaja Maarit Kräkin on huomannut myös, että opiskelijat pitävät työskentelystä seurakunnalla. Hän kuvailee yhteistyötä pitkäaikaiseksi ja luotettavaksi:

– Yhteistyön tekeminen on ollut helppoa, kun on ollut yhteinen näkemys työn suorittamisesta ja pelisäännöistä.

Puutarhurin opinnot antavat monipuolisen osaamisen alalle

Jos käytännönläheinen puutarhurin koulutust kiinnostaa, alaa voi opiskella Spesian Pieksämäen toimipaikassa.

Puutarhuri on monipuolinen puutarha-alan perustutkinto, jonka suorittaneella on laaja-alainen puutarha-alan perusosaaminen sekä syvempää osaamista kukka- ja puutarhakaupasta, puutarhatuotannosta tai viheralalta.

Puutarhurina voit työllistyä mm. alan kauppoihin, puutarhatuotantoon tai viherrakentamisen ja viheralueiden ylläpitotehtäviin.

Jos haluat aloittaa alan opinnot syksyllä 2020, haku koulutukseen on käynnissä 11.3.–1.4.2020. Kevään haku on tarkoitettu ensisijaisesti niille, joilla ei ole aiempaa ammatillista tutkintoa. Jatkuvan haun kautta koulutukseen voi hakea myös sellainen, jolla on jo aiempi tutkinto.

Ammattiopisto Spesia
Yksityisyysasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.