Suomen ammattitaitomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisessä Abilympics-kilpailussa Metzissä 24.–25.3.2023. Joukkueeseen kuuluu 13 oman alansa huippuosaajaa, heistä peräti viisi Spesiasta. Joukkue on nyt saapunut Ranskaan valmistautumaan ja torstaina 23.3. he pääsevät aloittelemaan kisaurakkaansa.
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ammattilaisille. Suomen joukkueeseen kuuluu 13 oman alansa ammattilaiseksi opiskelevaa nuorta. He osallistuvat kukin ammattialansa taitoja mittaaviin lajeihin, joita ovat esimerkiksi viherrakentaminen, valokuvaus, puhdistuspalvelut, kokki ja julisteen suunnittelu.
Kilpailijat valmentautuvat omissa oppilaitoksissaan opettajiensa johdolla harjoitellen oman alansa ammatillisia taitoja. Lisäksi maajoukkueella on yhteisiä maajoukkueleirejä, joissa keskitytään joukkuehengen luomiseen ja kilpailuun liittyvään yleistietoon.
Kuvateksti: Tällä tiimillä Ammattiopisto Spesia osallistuu Abilympics-kisoihin Ranskan Metzissä.
”Valmistaudun kisamatkaan sekä henkisesti että fyysisesti. Valmistautumiseen liittyy tietotekniikan saloihin tutustuminen, valmentajan ja kisakumppanien sparraus sekä työharjoittelu IT-tuen tehtävissä,” kertoo Kiipulan ammattiopistossa opiskeleva Jani Jalassalo, joka kilpailee Computer Assembly -lajissa.
Monilla kilpailijoilla on oman alan ammattilaiseksi valmistuminen lähellä ja tulevaisuudensuunnitelmatkin selvillä.
”Alassani on parasta, että pääsen käyttämään luovuutta ja ilmaisemaan itseäni töissä. Haaveilen oman alani jatko-opinnoista ammattikorkeakoulussa,” sanoo Outdoor Photography -lajissa kilpaileva Irene Vapalahti Ammattiopisto Luovista.
”Valmistumisen jälkeen töihin pääseminen on tärkeä tavoite. Minua kiinnostaisi tehdä siivoustyötä paikassa, jossa voisin myös auttaa ihmisiä, esimerkiksi päiväkodissa,” kertoo Ammattiopisto Liven Wivan Atrila. Hän kilpailee lajissa Cleaning Services.
Myös Landscape Gardener -lajissa kilpailevalla Ammattiopisto Spesian Tom Moilasella on tulevaisuuden suunnitelmat selvillä: ”Aikomukseni on perustaa oma yritys koulun jälkeen. Opinnoissani olen ollut NY-yrityksissä osakkaana.”
”Toivon hyvää kilpailua Ranskassa. Aiemmin olen kilpaillut kansallisessa kilpailussa ja se oli hienoa. Voitin Taitaja2022-kilpailussa kultaa TaitajaPLUS kiinteistönhoito -lajissa,” Moilanen sanoo.
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu järjestetään Ranskan Metzissä 24.–25.3.2023. Kilpailuun osallistuu noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Lajeja on yhteensä 44, ja Suomen joukkue osallistuu niistä yhdeksään.
Suomi on osallistunut kansainväliseen Abilympics-kilpailuun vuodesta 2007. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuona 2016 Ranskan Bordeaux’ssa.
Suomen ammattitaitomaajoukkueen osallistujat tulevat viidestä eri ammatillisesta oppilaitoksesta. Mukana on kilpailijoita ja tuomareita Ammattiopisto Livestä, Ammattiopisto Luovista, Ammattiopisto Spesiasta ja Kiipulan ammattiopistosta.
Linkit
MUOKATTU 22.3.: Vaihdettu artikkelikuva ja lisätty sisältökuva.