Ammattiopisto Spesian opiskelijat osoittivat jälleen vahvaa osaamista Taitaja2025-kilpailuissa. Saldo oli huikea: neljä kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Mitalien lisäksi kilpailuviikko tarjosi oppimista, kasvua ja kokemuksia, jotka kantavat pitkälle.

Yksi kisaviikon puhuttelevimmista hetkistä nähtiin, kun Asser Peni voitti kultaa 316 Kiinteistönhoidossa, joka on yleinen, kaikille avoin kilpailulaji. Asser otti ylivoimaisen voiton 96,11 pisteellä, ollen ainoa 90 pisteen ylittäjä. Suoritus osoittaa hyvin, miten ammatillisissa erityisoppilaitoksissa suoritetaan samoja tutkintoja ja hankitaan samaa osaamista kuin muissakin ammattioppilaitoksissa.

Mitaleita toivotaan, kokemus haetaan

Taitaja-kilpailut ovat enemmän kuin vain suorituksia ja pisteitä. Ne ovat oppimisympäristöjä, työelämäsimulaatioita, kohtaamisia ja kasvun paikkoja.

P5 Logistiikka-lajin kahden jyväskyläläisen kilpailijan huoltajana kisoissa toiminut Jari luostarinen seurasi tyytyväisenä opiskelijoiden taidokkaita kisasuorituksia, mutta ei halunnut luoda paineita sijoituksista.

– Tärkeintä ei ole, tuleeko mitaleita, vaan tämä on opiskelijalle oppimistapahtuma. En painosta, en luo paineita. Kunhan opiskelija on tyytyväinen, minäkin olen, Luostarinen toteaa.

Paineettomuus yhdistettynä vankkaan osaamiseen kantoi hedelmää myös tuloksissa, sillä Luostarisen molemmat suojatit olivat mitaleilla: Eetu Liimatainen otti hopeaa ja Tatu Manerus pronssia. Mika Siniojan kultamitali toi P5 Logistiikan kolmoisvoiton upeasti Spesiaan. Järjestys oli pienestä kiinni, sillä alji oli poikkeuksellisen tasainen: kaikki kilpailijat olivat neljän pisteen sisällä toisistaan, asteikolla 0-100.

Jokainen kilpailija hakee kisoista kasapäin kokemusta, mutta kyllä mitalitkin mieltä lämmittävät. Kokkikaksikko Emma Lehtonen ja Lilja Alander totesivat voitontahtoisesti – mutta nauraen:

– Kultaa sen olla pitää! Ensi vuonna uudelleen. Vai pitäisikö muillekin antaa mahdollisuus?

Kelta-mustiin työvaatteisiin pukeutunut Taitaja-kilpailija katsoo tarkasti jotain, kaksi tuomaria seuraa vierestä.
Kuvateksti: Eetu Liimataisen tarkka tekeminen palkittiin P5 Logistiikan hopeamitalilla. 

Kisapaineet vaikuttavat – ”Vaikeampaa kuin työelämässä”

Yksi keskeinen Taitaja-finalistien taito on paineiden ja jännityksen sietäminen, kun työskennellään yleisön edessä. P4 Puhtauspalvelulajissa pronssia ottaneen Jesse Nikulan huotaja Pia Lehtinen kertoo, että vaikka semifinaaleissa ei olisi jännittänyt, finaalissa paineet voivat yllättää kokeneenkin tekijän.

– Tämä on vaikeampaa kuin työelämässä, paljon vaikeampaa! Vaikka olet kuinka taitava ja sinulla työelämästä näyttöä osaamisesta, tämä on ihan eri tilanne. Menepä itse tuonne aidan taakse tekemään, kun kaikki katsoo, Lehtinen huudahtaa.

Kisatilanteen paineisiin suhtautuminen on hyvin yksilöllistä. P4 Puhtauspalvelussa hopeisen mitalin ottaneen Petri Miettisen mukaan keskittyminen omaan suoritukseen oli helppoa.

–  Kilpailun aikana ei jännittänyt, oli helppoa keskittyä tehtävään. Vaikeinta oli ohjeen seuraaminen. Hyvä fiilis jäi. Suosittelen Taitajia kaikille!

Miettinen suhtautuu menestyksen juhlistamiseen yhtä rennosti kuin kilpailemiseenkin:

– Keitän kahvit, ei sen kummempaa.

Spesiassa menestystä sen sijaan juhlistetaan koko yhteisön voimin. Mitalikahvit, kiitokset ja muistamiset huoltajille sekä lajivastaaville muistuttavat, että Taitaja on enemmän kuin kilpailu – se on osoitus suomalaisen ammatillisen koulutuksen erityisestä voimasta.

Nuori mies työskentelee tietokoneella Taitaja-kisoissa, kun ympärillä seisoo kolme kisatuomaria.
Kuvateksti: Rauhallisesti kisatilanteessa toiminut Petri Miettinen ei ottanut paineita tuomareista tai yleisöstä P4 Puhtauspalvelun tehtäviä suorittaessaan.

Spesian Taitaja2025-mitalistit

Yhdeksän mitalisijaa ja P1-parilajin vuoksi 10 mitalin kaulaansa saanutta on upea tulos. Spesialaiset ovat ylpeitä kaikista 12 finalististaan, joilta nähtiin läpi semifinaalien ja kisojen osaamista, rohkeutta ja yhteishenkeä!  Upeita nuoria, hienoa tekemistä.

316 Kiinteistönhoito
​​🥇 Asser Peni

 

P1 Ravintola- ja cateringpalvelu
🥇 ​Lilja Alander & Emma Lehtonen (parilaji)
P1-laji sai myös kiertävän Yrittäjyyden Taitaja-palkinnon. Huikeaa työtä lajin järjestäjiltä! ⭐️

P2 Kiinteistönhoito
🥉 Jonne Risto

P3 Liiketoiminta
🥇 Fiia Seppälä

P4 Puhtauspalvelu
🥈 Petri Miettinen
🥉 Jesse Nikula

P5 Logistiikka
🥇 Mika Sinioja
🥈 Eetu Liimatainen
🥉 Tatu Manerus

Teksti: Mirja Niskala
Kuvat: Jarno Virtanen tai SkillsFinlandin kuvapankki

Ammattiopisto Spesia
Yksityisyysasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.