Näkökulmia vaativaan erityiseen tukeen. Päivi Tanner työskentelee erityisen tuen asiantuntijana Ammattiopisto Spesiassa. Hän kehittää, kouluttaa ja tukee ammatillisia oppilaitoksia toteuttamaan erityisen tuen ja vaativan erityisen tuen tehtäväänsä.

Vaativa erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisen koulutuksen opiskelijalla on oikeus vaativana erityisenä tukena järjestettävään opetukseen, jos hän tarvitsee paljon yksilöllistä ja moniammatillista tukea. Yksilöllisen tuen perusteena on vaikea vamma, sairaus tai laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Vaativan erityisen tuen piirissä opiskelee tällä hetkellä noin 5 000 nuorta tai aikuista Suomessa.

Vaativan erityisen tuen koulutuksen järjestäminen on annettu tehtäväksi viidelle AMEO-oppilaitokselle (AMEO=ammatilliset erityisoppilaitokset). Lisäksi kuusi yleistä ammatillista oppilaitosta toteuttaa koulutuksen järjestämislupansa mukaista rajattua vaativan erityisen tuen koulutusta.

Vaativaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita opiskelee muissa tavallisissa ammatillisissa oppilaitoksissa ympäri Suomea muiden opiskelijoiden joukossa.

Vaativan erityisen tuen suuri tarve yllätti

Ammatillisen koulutuksen kentällä on tällä hetkellä epätietoisuutta siitä, kuka käytännössä on vaativaa erityistä tukea tarvitseva opiskelija. Samoin siitä, missä hänen kuuluu tai missä hänellä on oikeus opiskella.

Oppivelvollisuusuudistuksen yhteydessä on tullut yllätyksenä se, kuinka paljon vaativaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita Suomessa on. Uudistusta valmisteltaessa määrä arvioitiin alakanttiin. Nyt vaativan erityisen tuen opiskelupaikkoja riittää vain noin puolelle ensisijaisista hakijoista. Lainsäätäjä on tietoinen tilanteesta ja tavoitteena on käynnistää aiheesta selvitystyö.

Opiskelupaikka omalta paikkakunnalta – toive joka ei aina toteudu

Vaativaa erityistä tukea tarjoavat AMEO-oppilaitokset ja rajatun erityistehtävän oppilaitokset sijaitsevat eri puolilla Suomea. Silti alueelliset erot ovat isot. Kaikilla alueilla, saati omalla paikkakunnilla ei ole tarjolla vaativan erityisen tuen koulutuspaikkoja, vaikka se monen nuoren ja hänen perheensä harras toive onkin. Myöskään kaikkia tutkintoja ei ole mahdollista suorittaa vaativan erityisen tuen koulutuksessa.

Opiskelija itse tekee valinnan

On myös niin, että kaikki opiskelijat eivät halua hakea vaativan erityisen tuen oppilaitokseen, vaikka laaja-alaiset tuen tarpeet siihen oikeuttaisivatkin. Opiskelijoiden tilanteet, taustat ja tavoitteet ovatkin hyvin erilaisia. Jokainen opiskelija on yksilö, jolla on omat tarpeensa.

Opetushallituksen KOSKI-rekisteriaineiston perusteella perusopetuksessa yksilöllistettyjen oppimäärien mukaisesti opiskelleet siirtyivät suurelta osin opiskelemaan tavallisiin ammatillisiin oppilaitoksiin.

Totta ja tarua vaativasta erityisestä tuesta?

Mistä sitten tietää, milloin opiskelija pärjää tavallisessa amiksessa erityisen tuen turvin ja milloin taas tarvitaan vaativan erityisen tuen opiskelupaikka ammatillisessa erityisoppilaitoksessa? Sen ratkaiseminen ei usein ole yksiselitteistä tai kiistatonta. Siksi asiaa pitää avata ja kirkastaa.

Tässä TOP5-lista sinua varten! Lista sisältää usein kuulemiani kysymyksiä, oletuksia ja väittämiä vaativaa erityistä tukea koskien. Ovatko ne totta vai tarua?

Otsikkokuva, jossa tummanvihreällä taustalla valkoinen teksti "TOTTA vai TARUA?"

Vaativan erityisen tuen koulutuksissa opiskelee vain vammaisia.

Osittain totta. Jokaisella opiskelijalla on yksilöllinen tuen tarve. Vamman lisäksi tuen tarpeen perusteena voi olla myös laaja-alainen oppimisvaikeus tai sairaus.Tuen tarve ei näy aina ulospäin.

Vain Telma-koulutus on vaativan erityisen tuen koulutusta.

Tarua. Vaativana erityisenä tukena voi opiskella Tuva- ja Telma-koulutusta sekä ammatillisia perustutkintoja. Tuva-koulutuksen ja tutkintojen perusteet ovat aivan samat riippumatta siitä, opiskellaanko tutkintoa tavallisessa amiksessa vai ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Koulutustarjonta vaihtelee alueittain ja kaikkia tutkintoja ei ole saatavana vaativana erityisenä tukena.

Vaativaa erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita ei voi olla tavallisissa amiksissa.

Osittain totta. Vaativan erityisen tuen opiskelijan ja tavallisen amiksen erityisen tuen opiskelijan eroavaisuudet eivät ole tarkkarajaisia. Kaikki tuen tarvitsijat eivät myöskään mahdu vaativan erityisen tuen opiskelijapaikoille. Vaativan erityisen tuen tarvitsijoita opiskelee ympäri Suomea tavallisissa amiksissa.

Tutkintotodistus on erilainen kuin tavallisesta amiksesta valmistuvilla.

Tarua. Todellisuudessa todistus on aivan samanlainen, koulutuksen järjestäjän nimi on vain eri. Molemmissa voidaan mukauttaa arviointia tai poiketa tavoitteista. Mukauttaminen on mahdollista, kun opiskelijalle on tehty tavallisessa amiksessa erityisen tuen päätös. Vaativan erityisen tuen päätös tehdään jo opiskelijavalinnan yhteydessä. Mukauttaminen ja poikkeaminen näkyvät tutkintotodistuksissa omina merkintöinään.

Opintojen jälkeen ei työllisty oikeisiin töihin.

Tarua. Vaativan erityisen tuen opiskelijat työllistyvät sekä avoimille että tuetuille työmarkkinoille. Samoihin työpaikkoihin kuin muutkin, mille tahansa alalle. Sopivan työpaikan löytymiseen tarvitaan usein tukea. Opiskelijat ja työnantajat saavat tukea työvalmentajilta ja muilta työllistämisen asiantuntijoilta.

 Spesia Asiantuntijapalvelut ovat tukenasi ja apunasi kaikissa erityisen ja vaativan erityisen tuen kysymyksissä. Olethan yhteydessä!

INKLU-hankkeen tunnuskuva, jossa monivärinen lettipunos vaaleanvihreällä taustalla sekä sana "INKLU" ja EU-hankelogo.  EU-lippu ja teksti "Euroopan Unionin osarahoittama".

Spesia on mukana kansallisessa hankkeessa INKLU -Kohti inklusiivista ammatillista koulutusta,1.3.2024-31.8.2026. Hankkeessa kehitetään ammatillisessa koulutuksessa opiskelevien opiskelijoiden tarvitsemaa erityistä tukea opintojen aikana ja tuetaan työllistymistä. Kirjoitus on osa hankkeessa jaettavia vaativan erityisen tuen hyviä käytänteitä.

Päivi Tanner
Asiantuntijapalvelukoordinaattori
Ammattiopisto Spesia

Päivi Tanner, henkilökuva.

 

 

 

 

 

 

Ammattiopisto Spesia
Yksityisyysasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.