Autoala alkoi kiinnostaa Veikkaa jo opintojen alkuvaiheessa, kun hän jo valmentavan Tuva-vuoden aikana siirtyi ajoneuvoasentajalinjalle. Käytännönläheinen työ ja kiinnostus tekniikkaan imaisivat mukaansa, ja harrastuksesta kasvoi nopeasti osa elämää – kotona työn alla on jo kolmas oma auto. Nyt veikalla on ajoneuvoasentajan perustutkinto taskussa, ja opintonsa hän päätti päätti tänä keväänä Motonetin tavaratalossa, jossa hän suoritti tutkintonsa viimeisen työssäoppimisen.
Työssäoppimispaikan Veikka sai perinteisin keinoin – menemällä itse paikan päälle ja kysymällä suoraan mahdollisuutta päästä harjoitteluun. Rohkea ote kannatti, ja pian edessä oli uusi arki varaosamyynnin, asiakaspalvelun ja hyllytystehtävien parissa.
Motonetin harjoittelussa korostuivat yrityksen arvot, jotka näkyivät niin työyhteisössä kuin arjen tehtävissä. Asiakaslähtöisyys konkretisoitui varaosamyynnin tiskillä, missä Veikka oppi nopeasti auttamaan asiakkaita tuotteiden valinnassa ja ratkaisemaan ongelmia tilanteessa kuin tilanteessa.
– Työssä parasta on se, kun huomaa asiakkaan lähtevän tyytyväisenä. Vaikka ei aina itse tiennyt heti vastausta, tärkeintä oli osata kysyä ja löytää ratkaisu yhdessä, Veikka kertoo.
Työssä Veikka sai tukea kokeneilta työkavereilta, jotka ottivat hänet hyvin vastaan. Yhteisöllinen ilmapiiri heijasti Motonetin vastuullisuutta – jokaista kohdellaan arvostavasti, ja työtä tehdään yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen. Vaikka varsinaista yksittäistä ohjaajaa ei ollut, perehdytys oli kattava ja kysymyksiin sai aina vastauksen.
– Tuntui heti, että kuulun porukkaan. Työkaverit ovat helposti lähestyttäviä ja valmiita auttamaan. Se on iso asia, kun oppii uutta, Veikka sanoo.
Kuvateksti: Motonetissa vietetty aika ei ollut Veikalle pelkkä harjoittelu – se oli askel kohti omaa paikkaa työelämässä.
Veikan työtehtäviin kuuluivat varaosamyynti, kuorman purku, hyllytys sekä asiakaspalautusten käsittely. Ensimmäiset päivät myyntitiskillä jännittivät, mutta kokemus karttui nopeasti. Hän oppi käyttämään hakukoneita tuotteiden etsimiseen ja ratkaisemaan tilanteita, joissa asiakkaat eivät tienneet tarkkaan, mitä etsivät.
Tulevaisuudessa Veikka haluaa jatkaa autoalan töissä ja mahdollisesti kouluttautua ensihoitajaksi. Motonetin tarjoama harjoittelu ja kesätyö ovat luoneet hyvän pohjan seuraaville askeleille. Työvalmentajan kanssa laadittu yleinen hakemuspohja ja CV auttaa tulevia työnhakuja silmällä pitäen.
Spesian opiskelijoita Veikka neuvoo seuraavasti:
– Harjoittelu luo ensivaikutelman siitä, millainen työntekijä olet, siksi siihen kannattaa panostaa. Uskalla kysyä ja tarttua toimeen. Rohkeus tehdä ja kysyä tarvittaessa uudelleen kannattaa, Veikka kiteyttää.
Motonetissa vietetty aika ei ollut pelkkä harjoittelu – se oli askel kohti omaa paikkaa työelämässä. Harjoittelun kautta avautui myös konkreettinen jatko työelämään – Veikka sai kesäksi töitä Motonetista.
Haastattelu ja teksti on kirjoitettu Euroopan unionin osarahoittaman Ketjut Kuntoon -hankkeen toimesta. Hankkeessa mallinnetaan valmistuvan opiskelijan polkua työelämään.
Kerttu Syreeni
yritysvalmentaja, hanketyöntekijä