Yhdessä Parasta -työelämäfoorumissa keskisuomalaiset oppilaitokset työelämäyhteistyötahoineen kerääntyivät tärkeiden asioiden äärelle ke 30.3.2022. Tavoitteena oli edistää oppilaitosten ja työelämän koulutusyhteistyötä ja jakaa tukea, sekä osaamista esimerkiksi työpaikkaohjaajille ja työyhteisöille ohjaamiseen.
Kuva 1. Erityisen tuen työkalupakki työpaikkaohjaajalle on samaan aikaan opas ja kätevä muistinvirkistämistyökalu ohjaamiseen esimerkiksi työpaikkojen taukotiloihin
Työelämäfoorumissa julkistettiin Spesialla tehty ”Erityisen tuen työkalupakki työpaikkaohjaajalle”, jonka esitteli sitä mukana tekemässä ollut logistiikan perustutkinnon opettaja Marko Kalliomäki. Työkalupakissa todetaan, että erityisen tuen tarve ei ole este työssä onnistumiselle. Se tarjoaakin tiiviissä muodossa keskeisimmät vastaukset seuraaviin kysymyksiin:
Työkalupakin sähköiseen versioon ja sen lisämateriaaleihin voi tutustua myös verkossa: newsite.spesia.fi/tyopaikkaohjaajalle
Kuva 2. Spesian varastonhoitajien opettaja Marko Kalliomäki kertoo, miten ”Erityisen tuen työkalupakki työpaikkaohjaajalle” -opasta tehtäessä on kuunneltu työelämän toiveita.
Tilaisuudessa kuulimme myös puheenvuoron eri kieli- ja kulttuuritaustoista, kun Jyväskylän Palvelualan opiston henkilöstö ja opiskelijat kertoivat ohjaamiseen ja selkokieleen liittyvistä asioista ja niiden huomioimisesta työpaikoilla. Lisäksi saimme kuulla työelämän puheenvuoron, jonka aiheena oli etenkin sote-alan näkökulmasta ”Osaamisen ennakoinnilla näkymää työn murroksessa”.
Monipuolisten puheenvuorojen jälkeen alkoi työpajatyöskentely, jossa yhdessä työpajassa Spesian pedagoginen asiantuntija Päivi Pietiläinen ja taideteollisuusalan perustutkinnon erityisopettaja Ruut Halttunen johdattelivat erityisen tuen huomioimiseen työpaikoilla työelämäjakson eri vaiheissa case-esimerkin avulla. Työpaja sai kehuja muun muassa konkreettisuudestaan.
Kuva 3. Spesian pedagoginen asiantuntija Päivi Pietiläinen ja erityisopettaja Ruut Halttunen aloittivat työpajan jakamalla työpajalaiset keskusteluryhmiin Spesia-piposta vedettävillä lapuilla ja keskittymistä edistävällä aivojumpalla.
Muita työpajoja olivat
Kaikissa oli tärkeää pohdintaa siitä, miten yhteistyö työelämän kanssa olisi sujuvaa.
Työelämäfoorumi mahdollisti sen, että eri tahot pääsivät pitkästä aikaa kasvotusten vaihtamaan osaamista ja keskustelemaan tärkeistä työelämäyhteistyöhön ja työpaikoilla ohjaamiseen liittyvistä aiheista.
Työelämäfoorumissa mukana oli Ammattiopisto Spesian lisäksi seuraavat oppilaitokset: Gradia, POKE – Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Jyväskylän palvelualan opisto ja Karstulan evankelinen opisto.
Foorumi järjestettiin osana Yhdessä parasta Länsi -hanketta, jossa kehitetään ammatillisen koulutuksen ydinprosessien (henkilökohtaistaminen ja työelämässä oppiminen) tasalaatuisuutta vertaisoppimisen keinoin.
Lue lisää hankkeesta: Yhdessä Parasta hankkeen blogi
Tiia Ollikainen yritysvalmentaja Spesia Työelämäpalvelut
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.