Suomen ammattitaitomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisessä Abilympics-kilpailussa Metzissä maaliskuussa 2023. Joukkueeseen kuuluu 13 oman alansa huippuosaajaa ammatillisista erityisoppilaitoksista. Mukana on viisi spesialaista kilpailijaa: Miia Harpo, Taavi Järvinen, Tom Moilanen, Toma Piippola ja Simon Tamberg.
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ammattilaisille. Kilpailuun osallistuu noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Kilpailijat osallistuvat kukin ammattialansa taitoja mittaaviin lajeihin, joita ovat esimerkiksi viherrakentaminen, valokuvaus, puhdistuspalvelut, kokki ja julisteen suunnittelu.
Opetusministeri Li Andersson lähetti joukkueen matkaan perjantaina 17.2. järjestetyssä tilaisuudessa, jossa oli mukana joukkueen tukijoita ja yhteistyökumppaneita.
– Maailmanmestaruuskilpailuun osallistuminen tulee olemaan hieno kokemus, joka rikastuttaa sinua ihmisenä ja vahvistaa ammattitaitoasi. Kisoissa tulet kohtaamaan kilpailijoita, jotka ovat sinua vanhempia ja kokeneempia. Voit kuitenkin luottaa itseesi ja hyvää suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen. Matka on varmasti myös ainutlaatuinen mahdollisuus saada uusia kansainvälisiä ystäviä ja oppia heiltä. Kaiken kaikkiaan kilpailuun osallistuminen on tilaisuus oppia uutta ja vahvistaa omaa osaamistaan, ministeri Andersson totesi juhlapuheessaan kilpailijoille.
Kuvateksti: Opetusministeri Li Andersson lähetti perjantaina 17.2. järjestetyssä tilaisuudessa maajoukkueen kohti kisoja. Yksi Metziin suuntaavista on Taavi Järvinen (vas.) opettajansa Petri Alanderin kanssa.
Kilpailijat odottavat kisakokemusta innolla ja jännityksellä. Miia Harpo suhtautuu kilpailuun positiivisella ennakkoasenteella.
– Odotukset ovat hyvät ja odotan innoissani tulevaa!
Jo aiemmin kansallisessa kilpailussa ollut Tom Moilanen pitää vastaavia tapahtumia hienoina kokemuksina.
– Kilpailuun valmentavat maajoukkueleirit ovat olleet opettavaisia. On mukavaa tutustua muihin kilpailijoihin. Matka Ranskaan on uusi kokemus. Toivon hyvää kilpailua Ranskassa, ja että saan tehtyä tehtävät loppuun ja hyvän suorituksen.
(teksti jatkuu kuvien jälkeen)Kuvateksti: Lähetystilaisuudessa kuten maajoukkueleireilläkin tutustuminen muihin kilpailijoihin on ollut olennainen osa kisan hienoutta.
Taavi Järvinen tutustuu mielellään kilpailumaahan ja kanssakilpailijoihin.
– Minua kiinnostaa, minkälainen maa Ranska on ja millaisia muut osallistujat ovat. Olen myös kiinnostunut ranskalaisesta ruokakulttuurista.
Myös Simon Tambergia kiinnostaa tutustua muihin kilpailijoihin. Hän lähtee kilpailuun haastamaan itseään.
– Haluan luoda uusia kontakteja ja tutustua oman alani huippuosaajiin. Haluan haastaa itseäni, ja tämä on siihen loistava tilaisuus.
Toma Piippola lähtee kilpailuun erityisesti kokemuksen perässä.
– Odotan Abilympics-matkalta kokemusta muilla kielillä toimimisesta, matkustamisesta ja muun maailman suhtautumisesta alaan.
Kuvateksti: Spesian edustusjoukkuetta olivat kannustamassa lähetystilaisuuden juhlavan iloisissa tunnelmissa myös hallituksen Petri Pohjonen (edessä), rehtori Tiina Meriläinen (oik.) sekä toimitusjohtaja Mia Sarpolahti.
Abilympicsin perjantaina 17. helmikuuta olleessa lähettämistilaisuudessa tunnelma oli iloisen jännittynyt. Paikalla olleen Spesian toimitusjohtaja Mia Sarpolahden mukaan kilpailujoukkueesta on aistittavissa voimakas, kannustava yhteishenki:
– Kaikkien viiden kilpailijamme kisatehtävät ovat todella haastavia ja vaativat uuden oppimista ja monenlaisia taitoja.
Sarpolahti luottaa opiskelijoiden taitoon selvitä muiden maiden kilpailijoiden joukossa. Kilpailu kokonaisuudessaan on jo uusi kokemus opiskelijoille.
– Jo valmentautuminen on tuonut opiskelijoille uusia kokemuksia ja joillekin matka Ranskaan on ensimmäinen kerta lentokoneessa.
Kansainvälinen Abilympics-kilpailu järjestetään Ranskan Metzissä 24.–25.3.2023.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.