Spesiassa panostetaan opiskelijoiden hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Yksi konkreettisista teoista on ollut mahdollistaa Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutus opiskelijoillemme kouluttamalla joukko omia työntekijöitä koulutuksen ohjaajiksi, sekä muokkaamalla Mieli ry:n materiaalin pohjalta kuvitettu, myös heikosti lukeville toimiva selkomateriaali.
Mielenterveyden ensiapu 1-koulutuksessa osallistuja saa tutkittua tietoa mielenterveydestä ja siihen liittyvistä tekijöistä ja pääsee harjoittelemaan mielenterveystaitoja.
Syksyllä 2023 yhteensä 13 Spesian työntekijää koulutettiin Mielenterveyden ensiapu1- koulutuksen ohjaajiksi. Osallistujat työskentelevät eri Spesian toimipaikoissa moninaisissa työtehtävissä. Tämä koulutus toteutui Mielenhyvinvointia yhdessä -hankkeen rahoituksella, Mieli ry.n toimiessa kouluttajina. Hankkeen kustannuksella meillä oli mahdollisuus myös oman työntekijämme työpanoksella selkoistaa ja kuvittaa materiaalia juuri meidän opiskelijoillemme räätälöitynä.
Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutuksen kesto on 14 tuntia ja osallistujat saavat kurssimateriaalin lisäksi todistuksen osallistumisestaan. Koulutus koostuu viidestä eri osasta:
Lukuvuoden 2023-2024 koulutukseen osallistui yhteensä 11 ryhmää. Sen lisäksi koulutus toteutettiin kahdessa avoimella haulla toimivassa ryhmässä. Yksi ryhmä koostui yhdessä asuntolassa majoittuvista opiskelijoista. Ryhmien henkilöstö osallistui koulutukseen opiskelijoiden kanssa.
Koulutukset toteutettiin aina kulloisenkin ryhmän tarpeisiin vastaten vuorovaikutteisesti, toiminnallisesti ja osallistujien osallisuutta korostaen. Lukuvuonna 2024-2025 jokainen ohjaaja on sitoutunut toteuttamaan kaksi koulutusta omassa toimipaikassaan. Kiinnostus näitä koulutuksia kohtaan onkin ollut ilahduttavaa! Koulutusta on markkinoitu toiminnallisilla pisteillä sekä sähköisten viestintävälineiden ja alustojen välityksellä.
Kuvateksti: Esimerkkisivuja Spesiassa tuotetusta kuvitetusta selkomateriaalista Mielenterveyden EA1 -koulutusta varten.
Aina koulutuksen lopussa osallistujilta on kysytty palautetta. Saamamme palautteen mukaan tälle koulutuksella todellakin on tarvetta. Palautteen mukaan koulutuksen sisältö on tärkeä ja osallistujat ovat arvostaneet monipuolisia työskentelytapoja. Seuraavaksi muutama palaute kurssilaisilta:
” Hyvin toteutettu kokonaisuus. Asioita käsiteltiin kivasti, toiminnallisuus ja teoria vuorottelivat sopivasti.” ”Aiheisiin on ollut helppo keskittyä, koska ne ovat arkisia ja mielenkiintoisia.” ”Tärkeä kurssi. Tästä on ollut mulle hyvin paljon apua.”
” Hyvin toteutettu kokonaisuus. Asioita käsiteltiin kivasti, toiminnallisuus ja teoria vuorottelivat sopivasti.”
”Aiheisiin on ollut helppo keskittyä, koska ne ovat arkisia ja mielenkiintoisia.”
”Tärkeä kurssi. Tästä on ollut mulle hyvin paljon apua.”
Koulutuksen kesto on koettu sopivan laajuiseksi. Jokaisille osallistujalle jaettava materiaali voi hyödyttää osallistujaa myöhemminkin. Materiaali sisältää myös harjoituksia ja tehtäviä, joiden parissa voi aikaa viettää itsenäisestikin.
On hienoa, että tämä koulutus on jalkautettu Spesiaan. Tänäkin lukuvuonna yhä useampi opiskelija suorittaa tämän koulutuksen.
Hanna Sinkkonen ja Sanna Vikström-Nykänen
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.