Valtakunnalliset asumisenohjauksen erityispäivät järjestetään tänä vuonna Järvenpäässä 8.-9. kesäkuuta. Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 24. toukokuuta saakka.

Pitkän historian omaava tapahtuma laajenee tänä vuonna entisestään, kun Ammattiopisto Spesia ja Aluehallintovirasto ovat mukana järjestämässä päiviä Opetushallituksen kanssa.

Tapahtuma on tarkoitettu perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen asuntola-/ asumisenohjauksen väelle sekä kaikille oppivelvollisuuden piiriin kuuluvasta asuntolatoiminnasta kiinnostuneille.

Perinteikäs tapahtuma järjestetään vuosittain

Asuntolaohjauksen päivät olivat aluksi luonnonvara-alan oppilaitosten asuntolaohjaajien vertaiskohtaamisia. Sitten Opetushallitus tuli mukaan tukemaan päivien järjestämistä. Samaan aikaan päivät laajenivat avoimiksi kaikille ammattioppilaitosten asuntoloille.

SAKU ry tuli asuntolaohjauksen päiville Liikkumalla opit ammattiisi -hankkeen myötä. Aktiivisesti ammattiin -mallissa oli huomioitu asuntolatoiminta ja mallia esiteltiin asuntolaohjaajapäivillä niin teoriassa kuin käytännössäkin.

Kaksipäiväinen tapahtuma kokoaa vuosittain yhteen noin sata asuntolaohjaajaa ja asuntolatoiminnan johtajaa ympäri suomea. SAKU ry koordinoi asuntolaohjaajien verkostoa ja ylläpitää viestintäkanavia. Tavoitteena on kehittää asuntolaohjausta ja sen laatua sekä pitää asuntolatoimintaa esillä ja nostaa esiin sen merkitys ammatillisen koulutuksen kentällä.

Tänä vuonna tarjolla jopa seitsemän työpajaa

Päivien aikana on tarkoitus pohtia ja käsitellä pienryhmissä erilaisia teemoja, jotka ovat tärkeitä asumisenohjauksen näkökulmasta. Tapahtumassa on tänä vuonna tarjolla jopa seitsemän eri teemoilla olevaa työpajaa. Työpajat ovat:

  1. Miten otan puheeksi, Spesia kuraattorit Terttu Tolonen ja Katja Hanelius
  2. Soveltava liikuntatyöpaja, Saku Ry + Innostu liikkumaan hanke
  3. Työntekijän hyvinvointi, muutosvalmius työkalusarja, Työelämän Mielenterveysohjelma
  4. Johdon ja esihenkilöiden työpaja, Spesia palvelujohtaja Tiina Mäki–Gaetz
  5. Verkostoituminen ja hyvien käytäntöjen jakamainen: peruskoulujen ja lukioiden asuntoloiden työntekijät, Spesia palvelupäällikkö Hanna Sinkkonen
  6. Laadukas asuntolaohjaus ja VEKE – malli, Maria Käkelä ja Antti Väisänen
  7. Alkoholi teemana asuntoloissa, Mika Piipponen Ehyt Ry

Osallistujat voivat ilmoittautua kahteen työpajaan omien mielenkiinnonkohteidensa mukaisesti.

Tapahtuman suunnittelu aloitettiin jo viime vuoden marraskuussa. Spesian opiskelija-asumisen palvelupäällikkö Triin Vares suunnitteleekin asumisenohjauksen päiviä jo kovaa kyytiä. 

”Tällä hetkellä elämme jo jännittäviä aikoja, ja jokaiseen työpäivääni sisältyy tapahtuman suunnittelua tavalla tai toisella. Jännityksellä seuraan päivittäin, kuinka laajasti ympäri Suomen tapahtumaan ilmoittautuu uusia osallistujia.”

Vares kehuu eri toimijoiden yhteistyöverkostoa, jonka yhteistyö mahdollistaa monipuolisen tapahtuman laadukkaalla sisällöllä, mukavalla yhdessäololla, verkostoitumisella sekä tietenkin Spesian Järvenpään kampusalueen tutustumisella.

”Takaamme, että tapahtumasta tulee ikimuistoinen ja jokainen tapahtumaan osallistua voi viedä sieltä mukanaan omaan arkeensa uusia ajatuksia ja oivalluksia. Yhdessä olemme enemmän!”

Katso asumisenohjauksen päivien ohjelma ja ilmoittautumisohjeet Aluehallintoviraston sivuilta ja ilmottaudu mukaan!

Asukkaat koolla viettämässä iltaa pelian ja biljardin äärellä..