Kuvateksti: Markku Hautala kannustaa omien kokemustensa pohjalta myös muita työnantajia ottamaan erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita ja täsmätyökykyisiä mukaan työelämään.

Citymarket Järvenpää on tehnyt Spesian kanssa yhteistyötä jo yli 15 vuoden ajan työllistäen spesialaisia opiskelijoita ja vastavalmistuneita erilaisiin työtehtäviin. Kauppias Markku Hautala kertoo haastattelussa spesialaisten olevan tärkeä osa työyhteisöä ja kertoo heidän tuovan työarkeen paljon positiivisia puolia.

– Into, miten ihmiset kasvaa ja kuinka tosissaan he ovat työn kanssa. Meillä on aina positiivinen päivä kun spesialaiset ovat täällä. Meillä on kaksi spesialaista vakityössä hoitamassa takalaituritoimintaa, ja heihin voi luottaa kuin vuoreen joka ainut päivä. Kaikki hoituu hymyillen, oli tilanne mikä tahansa.

Täsmätyökykyisten palkkaaminen on antanut Hautalan mukaan sekä työyhteisölle apua bisneksen kanssa, mutta myös henkilökohtaista merkitystä. Hänestä on hienoa nähdä, kuinka iso merkitys täsmätyökykyiseille on löytää roolinsa yhteiskunnasta ja tulla kohdelluksi tasavertaisena jäsenenä työpaikassa.

– Tosi merkityksellistä: sen lisäksi et ihmiset tekee työnsä äärettömän hyvin, niin sillä on ollut myös muuta merkitystä heidän elämän kannalta. Tämä on kyllä tosi tärkeä asia ainakin meille ja minulle.

(teksti jatkuu kuvan jälkeen)
Kauppias Markku Hautala seisoo buffet-tiskin edessä, seinässä lukee "Liekki Kitchen".
Kuvateksti: Kauppias Markku Hautalan rohkea visio ja syväosaamisen arvostaminen palkittiin vuonna 2019, kun Järvenpään Citymarket valittiin maailman parhaaksi ruokakaupaksi.

Se mitä tehdään, tehdään tarkkaan ja määritellään hyvin

Hautala kertoo, että Spesialta tulevat opiskelijat tuovat mukanaan vähemmän haasteita kuin yleisistä oppilaitoksista otetut työssäoppijat. 

– Osa varmaan johtuu siitä, että koulun tuki on parempaa ja tarkempaa suhteessa opiskelijoihin. Ja niillä suhtaudutaan näihin harjoitteluihin paljon enemmän tosissaan, mitä kaupan alalla tapahtuu.

Olennaista on myös, että pitkän yhteistyön myötä on ehtinyt muodostua ymmärrys siitä, mitkä on opiskelijoille sopivia tehtäviä. Järvenpään Citymarketin tapaisessa, alan suureen ammattitaitoon erikoistuneessa kaupassa ei Hautalan mukaan lähtökohtaisesti ole moniosaajia, vaan suuri osa työntekijöistä on syväosaajia ja prosessit tarkkaan mietitty.

– Tämä on sama mitä me nähdään erityisopiskelijoiden kanssa, että kun me tehdään jotain, se pitää tehdä tosi tarkkaan ja määritellä hyvin. Se mahdollistaa, että meille tulee ihan täsmätöitä, joissa on tosi tarkkaan rajattu, mitä ja mihin kellonaikaan pitää saada tehtyä ja mikä on lopputulos, eli miten tarkkaan se pitää tehdä.

Prosessi on hioutunut niin sujuvaksi ja tehtävät toimiviksi, että Spesian opiskelijoilla on nykyään tärkeän rooli kaupan toiminnassa.

Kun tehtävät on rajattu oikein, ohjauksen tarve ’romahtaa’ alun jälkeen

Hautala kehottaa muitakin yrityksiä ja rekrytoijia karistamaan turhat ja paikkansapitämättömät ennakkoluulot, ja ottamaan erityistä tukea tarvitsevia työelämäjaksoille ja täsmätyökykyisiä töihin.

– Usein kuulee, että ei heistä ole mitään hyötyä, kun maksaa enemmän ohjata kuin mitä saadaan hyötyä. Tämä on vahingollisin ajattelu. Työtehtävä pitää rajata niin, että erityisopiskelija osaa tehdä sen yksin ja itsenäisesti. Alkuun valvonta on isompaa, mutta sen määrä romahtaa dramaattisesti, jolloin työntekijät voivat keskittyä omaan työhönsä tarkemmin, kun yksi osa-alue jää pois.

Katso alla olevalta videolta Markku Hautalan pohdintaa Spesian opiskelijoiden ja täsmätyökykyisten työntekijöiden kanssa työskentelystä.

GDPR-asetuksen piilottamaa sisältöä
Hyväksyttyäsi evästeet sivuston ulkopuolinen sisältö (esim. Youtube-videot) ladataan sivulle