Perinteinen hakuaika vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen on tämän kevään osalta päättynyt 4.4.2018. Ammattiopisto Spesiaan haki yli 1600 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli noin 770.

Useilla eri paikkakunnilla järjestettävät valmentavat VALMA- ja TELMA-koulutukset olivat hakukohteista suosituimpia, mutta niihin on tarjolla myös runsaasti paikkoja, noin 220. Tutkintotavoitteisissa koulutuksissa opiskelupaikkoja on täytettävänä noin 260. Kaikkiaan Spesiassa opiskelee vuosittain yli 1200 opiskelijaa. Paikkoja vapautuu haettavaksi myös lukuvuoden aikana. 

Vuoden 2018 alussa toimintansa aloittaneen Ammattiopisto Spesian ensimmäisen hakukierroksen hakijamäärä kertoo, että sen nimi on ehtinyt jo lyhyessä ajassa tulla tutuksi ja että se on heti alusta alkaen ottanut paikkansa vetovoimaisena oppilaitoksena. Spesia tuntuu kiinnostavan ihmisiä ja sen raikas ilme on saanut paljon kiitosta.

Hakijat löysivät meidät hyvin ja olemme siitä iloisia. Tämä ei kuitenkaan ole tapahtunut itsestään, vaan henkilöstömme on tehnyt suurten muutosten keskellä paljon hienoa työtä, jotta tähän on päästy, iloitsee rehtori Tiina Meriläinen.

Hakuaika on päättynyt 4.4. ja hakemuksen liitteet tulee toimittaa oppilaitokseen 12.4.2018 mennessä. Postitamme valintapäätöksen valituille 14.6.2018 jälkeen. Varasijaiset sekä valitsematta jääneet saavat oman kirjeensä Opetushallituksesta samoihin aikoihin. Opiskelupaikan vastaanottamisesta tulee ilmoittaa oppilaitokseen 28.6.2018 mennessä.

[Muokattu 16.4.2018: korjattu kokonaishakijamäärä.]