Jyväskylässä tutkintotavoitteisesta koulutuksesta viime lukuvuonna valmistuneet opiskelijat olivat todella tyytyväisiä opintoihinsa. Opiskelijatyytyväisyyden yleisarvio – vastaus väittämään ”Olen tyytyväinen saamaani koulutukseen” – oli peräti 4,9/5. Vastaajat olivat tyytyväisiä opintojen henkilökohtaistamiseen, opetuksen ja ohjauksen määrään ja laatuun sekä näyttöjen arvioijien ammattitaitoon.
Tiedot käyvät ilmi opintojen päättövaiheessa kerättävästä valtakunnallisesta opiskelijapalautteesta, jossa tutkintokoulutuksesta valmistuvat opiskelijat arvioivat koulutustaan. Palautteen perusteella toimintaa kehitetään entistä paremmaksi.
Spesiassa jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), joka on tärkeä työkalu niin opintojen kuin valmistumisen jälkeisen toiminnan suunnittelussa. Palautteen perusteella Jyväskylän opiskelijat kokevat, että HOKSin toteutumista seurataan ja sitä päivitetään tarpeiden mukaan (4,8/5). Opiskelijat kokevat myös saaneensa riittävästi ohjausta ammatillisen jatkosuunnitelman tekemiseen (4,8 /5).
Opiskelijapalautteessa arvioidaan myös opetusta, ohjausta, opinnoissa tarvittavaa tukea ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutumista. Jyväskylässä opiskelijat kokivat saavansa riittävästi opetusta ja ohjausta, jotta opinnot etenevät suunnitellusti (4,8/5). Opetus ja ohjaus oli laadukasta (4,8/5) ja osaamisen kehittymisestä sai riittävästi palautetta (4,7/5). Tukea opintoihin sai tarvittaessa hyvin (4,7/5). Opiskelijat antoivat erinomaisia arvioita myös näytöistä, joissa opiskelijat osoittavat osaamistaan. Hyvää palautetta tuli muun muassa näyttöjen arvioinnin kriteerienmukaisuudesta (4,8/5) ja arvioijien ammattitaidosta ja asiantuntemuksesta (4,8/5).
Yhteistyö työpaikkojen kanssa on tärkeää paitsi oppimisen myös työllistymisen näkökulmasta. Spesian opiskelijat Jyväskylässä olivat erityisen tyytyväisiä työntekijöiden ja työpaikkaohjaajien yhteistyöhön (4,8/5) ja työpaikkaohjaajien taitoihin (4,8/5). Hyvä palaute kertoo sujuvasta yhteistyöstä Spesian ja työpaikkojen välillä.
Tulokset osoittivat Spesian toiminnasta myös kehittämiskohteita. Heikoimman arvosanan Jyväskylän opiskelijapalautteessa sai tiedottaminen mahdollisuuksista opiskella ja työskennellä ulkomailla opintojen aikana (3,3). Koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi kansainvälinen toiminta on viime vuosina ollut vähäistä. Tilanteen normalisoituessa mahdollisuuksia ulkomailla opiskeluun ja työskentelyyn tarjoutuu kuitenkin lisää.
Opiskelijapalautteessa opiskelijat pääsevät kertomaan kokemuksistaan myös omin sanoin. Jyväskylässä opiskelleiden mielestä parasta Spesiassa ovat kaverit ja henkilökunta, hyvä ilmapiiri sekä mahdollisuus saada tukea silloin, kun sitä tarvitsee.
Spesian laaturyhmän puolesta Hanna-Liisa Ollila ja Anu Lääkkölä
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.