Korona aikana oli tarve löytää valmentavan puolen opiskelijoille uusia ulkotyöpaikkoja. Työhönvalmentaja Anna-Maija Mellin huomasikin mielenkiintoisen järjestön, Jalotus ry:n, jonka toimintaan lähti tutustumaan lähemmin Spesian Open Day -toimintamallilla.
Open Day herätti yhteistyöoivalluksia
Open Dayssä Ammattiopisto Spesian työntekijä jalkautuu mahdollisen uuden työelämäyhteistyökumppanin arkeen. Käynnillä pääsee tutustumaan yrityksen toimintaan ja samalla voidaan yhdessä miettiä minkälaisia tehtäviä työpaikalla olisi opiskelijoillemme.
Jalotus ry on kiertotalouskeskus ja kestävän elämän yhteisö, joka toimii Keravan kartanon alueella. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kestävän ja yhteisöllisen elämäntavan toteutumista sekä kulttuuriperinnön vaalimista. Palvelu- ja toimintavalikoima on koottu korjaus-, lainaus-, vaihtaminen- ja omavaraisuusaihepiirien ympärille.
– Tutustumiskäynnin jälkeen olin aivan liekeissä! Anna-Maija nauraa.
Myös Jalotuksen työnjohtaja Marju Kortemäki näki yhteistyön kiinnostavana ja keväällä 2021 allekirjoitimme kumppanuussopimuksen. Kohde sopii hyvin Spesian valmentavan koulutuksen opiskelijoille sekä myös monelle tutkintotavoitteisen puolen opiskelijalle.
Monimuotoisuutta myös toimintatavoissa
Opettajat ja opiskelijat ovat ottaneet kumppanuuden hyvin vastaan. Pääsääntöisesti Keravan kartanolla työskentelee opiskelijaryhmä Spesian opettajan tai ohjaajan ohjauksessa, mikä onkin Spesian kumppanuuksien tyypillisin toimintatapa .
Jalotus on ottanut myös opiskelijoita oppimaan työpaikalle henkilökohtaisella koulutussopimuksella, jolloin ohjauksesta vastaa Jalotuksen porukka, ja jaksojen aikana on mahdollisuus suorittaa myös näyttöjä. Olipa kesällä yksi opiskelija kesätyössäkin.
Yhteistyö on monimuotoista, ja se alkoi pienistä, helpoista tehtävistä, ja on laajentunut pikkuhiljaa, kun on opittu tuntemaan toinen toisiamme.
– Yhteistyö on mutkatonta. Jalotuksella monimuotoisuus on teema, johon opiskelijamme tuovat hyvän lisän. Työpaikalla kohdataan ja otetaan mukaan kaikki sellaisena on ovat, Anna-Maijan Mellin kehuu.
Erilaiset työt tuovat opiskelijoista uusia puolia esiin
Mitäs kaikkea opiskelijat ovatkaan päässeet oppimaan? On haravoitu, leikattu nurmikkoa, siistitty käytävien reunoja, leikattu puskia, poltettu biohiiltä, korjattu ruohonleikkureita, korjattu ja maalattu penkkejä, putsattu lampaiden asuntoa, siivottu, lajiteltu ja paljon muuta.
Työnjohtaja Marju Kortemäki kehuu:
– Yhteistyö on sujunut erinomaisen hyvin. Opiskelijat ovat mukavaa porukkaa ja odotettuja Jalotuksen työntekijöiden keskuudessa. Työntekijöille ja kartanon asiakkaille tuottaa iloa, että alueella näkyy erilaisia tekijöitä. Moni opiskelija löytää myös uusia piirteitä ja taitoja itsestään ja välillä pääsee erikoisiinkin hommiin, kun kiertotaloudessa vanhasta luodaan uutta.
Aidot työtehtävät motivoivat oppimaan
Sujuva yhteistyö ei synny vain opiskelijoista ja oppilaitoksesta, vaan työpaikan asenteella ja toimintatavoilla on paljon merkitystä, samoin sillä, millaisia tehtäviä opiskelijat pääsevät tekemään.
Opettaja Santeri Sannemannin kiinteistönhoitaja-opiskelijoita on kartanolla pitkällä harjoittelujaksolla. He ovat tehneet pihatöitä ja päässeet käyttämään työkoneita, suunnitelmissa on myös tehdä tarvittavia kiinteistöhuollon sisätöitä.
Santeri antaa Jalotukselle kiitosta työpaikan rauhallisesta perehdytyksestä ja erityisen tuen tarpeiden ymmärtämisestä.
– Opiskelijoilla on hyvä työfiilis ja ovat viihtyneet työpaikalla hyvin. Opiskelijoilla on tavoitteena saada tehtyä työpaikalla myös näyttöjä.
Opiskelijoiden mielestä aidot työtehtävät ovat mielekkäitä ja motivoivat oppimaan. Heistä on kiva, kun näkee oman työn tuloksen.
Tiina Perkiö
yritysvalmentaja
Ammattiopisto Spesia
Spesia Työelämäpalvelut
Kuvat: Aino-Maija Mellin