”Palaan takaisin. Onkohan ulko-ovi lukossa? Tarkistan useasti. Miten voin olla varma, etten jättänyt sitä auki? En pääse lähtemään. Alkaa ahdistaa. Koulussa on liian paljon ihmisiä. En kuulu joukkoon. En tiedä kenelle puhuisin. Pelottaa. En halua mennä. En osaa enää mitään. Jään kotiin. Olen kipeä. En oikeasti. En vaan voi lähteä sinne!”
Neuropsykiatriset erityispiirteet vaikuttavat lapsen, nuoren ja aikuisen elämään monelle saralla. Sosiaaliset suhteet, suunnitelmallisuus, suhde muutoksiin, impulsiivisuus, kuormittuneisuus ympäristön erilaisista ärsykkeistä haittaavat arjen sujuvuutta ja vaativat usein kohtuutonta ponnistelua henkilöltä itseltään.
Erityispiirteiden mukanaan tuoma haavoittuneisuus mielen hyvinvoinnin haasteille on monen nuoren ja aikuisen arkipäivää. Tiedämme selkeästi, että lähetteiden määrä psykiatriselle on kasvanut, hoitamaton ADHD lisää riskiä mielenterveyden pulmille ja viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan ahdistuneisuus ja yksinäisyys ovat lisääntyneet .
Luotatko kykyysi tukea nuorta luottamaan itseensä?
WHO määrittelee mielenterveyden ”hyvinvoinnin tilaksi, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.” Miten mahdollistamme sen, että kaikki ihmiset, erityisesti lapset ja nuoret, pystyvät löytämään ja näkemään omat kykynsä ja vahvuutensa?
Miten tuemme heitä selviytymään haasteista? Miten turvaamme lapsen ja nuoren kasvun? Miten tuemme perheitä kaiken tämän keskellä? Miten tuemme nuoria kaverisuhteissa, opinnoissa ja ammatinvalinnassa? Miten tuemme erityisyyttä niin, että siitä muodostuu voimavara ja arvostettava ominaisuus?
Vaikka arjessa nämä kysymykset tuntuvat joskus liian suurilta vastata ja etenkin toteuttaa käytännössä, se on mahdollista! Kun sinulla aikuisena on yhteys ja keinot, sinä saatat olla nuoren elämässä se myrskylyhty, kompassi, työkalupakki, toivonkipinä, tyyneys, esimerkki tai ilonpilkahdus, joka pitää pään pinnalla, tuuppaa parempaan suuntaa ja antaa maanantaisin syyn nousta sängystä. Vai tuntuuko ihan liialta? Tuntuuko ettet pysty siihen eikä sinusta ole apua, vaan toisen ihmisen voimaannuttamisen sijasta omatkin voimasi hiipuvat olemattomiin ylivoimaisen tehtävän edessä?
Meidän aikuisten – vanhempien, opettajien, valmentajien, ohjaajien, opojen ja muiden tukena kulkijoiden – on tärkeää voida luottaa itseemme, jaksamiseemme ja kykyymme tukea lasta ja nuorta, jotta voimme valaa samaa uskoa myös heihin. Luottamus omaan riittävyyteen ja osaamiseen on osa meidän omaa mielenterveyttämme, ammatillista ja inhimillistä ”hyvinvoinnin tilaamme”.
Keinoja ja voimia koulutuksista, verkostoista ja työnohjauksesta
Kun huolehdit omasta jaksamisestasi, sinulla on voimia toimia, nauttia, asettaa omat rajasi ja olla läsnä. Kun oma mieli voi hyvin, työ ja elämä eivät ole pelkkää selviytymistä. Kun samalla huolehdit osaamisestasi, toimivilla keinoilla työ ja toisten mielen hyvinvoinnin tukeminen on helpompaa ja milelekkäämpää, eikä vain jatkuvaa rimaa hipoen suoriutumista. Kun sinulla on keinoja ja voimia, saat ja annat enemmän.
Spesia Asiantuntijapalvelut tarjoaa kaiken osaamisensa juuri sinun käyttöösi, jotta voit päivittää osaamistasi helposti ja käytännönläheisesti. Erityisen tuen ja Mielenterveyden osaaja -koulutukset, ohjauskäynnit, konsultaatiot ja verkostotapaamiset antavat erinomaisia käytännön työvälineitä ja vinkkejä arkeen, joilla haasteet selätetään ja epäonnistumisen kokemukset kääntyvät voitoksi.
Kaikkiin palveluihimme voit tutustua koulutustarjonnassamme. Suuren suosion saavuttaneet Nepsy-valmentajakoulutus sekä Nepsy-osaamista lastensuojeluun ja perhesosiaalityöhön ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia koulutuksia. Myös kovasti kiinnostusta herättänyt Mielenterveyden osaaja -koulutussarja saa jatkoa; seuraava koulutus alkaa huhtikuussa 2022 Järvenpäässä. Tiedot julkaistaan pian koulutuskalenterissa.
Joskus takki saattaa tuntua ihan erityisen tyhjältä, keinot vähäisiltä ja työ suurelta taakalta. Silloin voi paikallaan olla työnohjaus. Työnohjauksen tarkoituksena on tavoitteellisesti tukea työstä nousevien tunteiden käsittelyä, tuottaa ratkaisuja ja välineitä arjen tilanteisiin sekä jäsentää ajatuksia ja näkökulmia työstä. Työnohjaus vahvistaa dialogisuudellaan resilienssiä, ennakointia, reagointikykyä ja uuden oppimista.
Olemme ratkaisujen ammattilaisia! Meidät tapaat Mielenterveysmessuilla, keskustelemme mielellämme kanssasi chatissa.
Erityisiä onnistumisia syntyy siellä, missä on erityisiä haasteita!
Marika Mäkinen
kehittämiskoordinaattori
Virpi Jussila
erityisen tuen asiantuntija