Opiskelijat lähtivät toukokuun lopussa kesälomille, mutta Ammattiopisto Spesiassa monen työt jatkuvat vielä. Esimerkiksi kuraattorit ja opinto-ohjaajat ovat kesäkuussa hyvin tavoitettavissa. Myös heinäkuussa joku heistä päivystää koko ajan eli palvelut ovat käytössä läpi kesän.

Mitä opintojen jälkeen tai kun ne eivät alkaneetkaan?

Opinto-ohjaajat voivat auttaa monissa opintoihin ja tulevaisuuteen liittyvissä asioissa. Jos esimerkiksi jäät kevään haussa ilman opiskelupaikkaa, he auttavat sinua miettimään, mitä sinun kannattaisi tehdä seuraavaksi?

– Kannattaa ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä kaikessa opiskeluun liittyvässä tai jos kiinnostaa tulla meille opiskelemaan. Moni valmistunut opiskelija ottaa myös yhteyttä, kun miettii mitäs tämän jälkeen tapahtuu? Vaikka niistä asioista puhutaan paljon opintojen aikana, jotkut asiat tulee mieleen vasta jälkeenpäin, kannustaa opinto-ohjaaja Arja Lintula Järvenpäästä.

Yksi opojen tärkeistä tehtävistä onkin antaa jatko-ohjausta niille, joille opiskelupaikka ei kevään haussa auennut. Hakijan kanssa voidaan yhdessä katsoa, mitä muita vaihtoehtoja olisi terjolla.

– Varsinkin VALMA-koulutuksen jälkeen moni olettaa, että siirtyminen valmalta ammatilliseen on itsestäänselvyys, eikä ole miettinyt vaihtoehtoja. Mutta meiltä saa apua ja neuvontaa, ottakaa yhteyttä!

Ohjausta, hakemiseen opintojen alkuun ja arkeen

Opot neuvovatkin myös jatkuvan haun kautta hakemisessa, ympäri vuoden. Tarvittaessa opinto-ohjaaja auttaa vaikka hakemuksen tekemisessä.

– Me annetaan usein ohjausta myös niille, jotka on juuri saaneet opiskelupaikan. Monia mietityttää millaista se opiskelu on sillä alalla, mihin pitikään tulla ja milloin – kaikkea tämmöistä, summaa opo Marjaana Jauhiainen Jyväskylästä.

Opinto-ohjaajien lisäksi myös kuraattorit ovat kesällä tukena ja apuna monenlaisissa asioissa. He tukevat sinua esimerkiksi jaksamiseen, sosiaalipalveluihin, asumiseen, raha-asioihin, apuvälineisiin ja henkilökohtaisen avustamisen järjestämiseen liittyvissä asioissa.

Kesäpäivystys

Voit olla yhteydessä opoihin ja kuraattoreihin esimerkiksi soittamalla, WhatsApin kautta tai voitte sopia Teams-puhelun ja hyödyntää myös kuvayhteyttä.

Opinto-ohjaajat

PE 26.6. asti tavoitat opinto-ohjaajat omista numeroistaan. Paras soittoaika on klo 9–14.

  • Jyväskylä, Viitasaari: Marjaana Jauhiainen, p. 044 711 4415
  • Järvenpää: Katri Honkasalo, p. 044 732 1937
    • artesaani, ajoneuvoasentaja, pienkonekorjaaja, koneasentaja, datanomi, IT- tukihenkilö ja ohjelmistokehittäjä, kuvallisen ilmaisun toteuttaja, merkonomi, varastonhoitaja
  • Järvenpää ja Nurmijärvi: Arja Lintula, p. 044 765 1372
    • kiinteistönhoitaja, kodinhuoltaja, toimitilahuoltaja, kuvallisen ilmaisun toteuttaja, merkonomi, varastonhoitaja, valmentava koulutus (VALMA ja TELMA)
  • Pieksämäki, Kotka, Mikkeli, Savonlinna: Kati Karjalainen, p. 040 713 3952
  • Turku, Rauma, Uusikaupunki: Ulla Mellin, p. 040 626 8251

MA 29.6. – PE 31.7. tavoitat päivystävän opinto-ohjaajan numerosta 010 608 4200

Kuraattorit

Juhannukseen asti tavoitat useimmat kuraattorit omasta numerostaan. Kuraattorien tiedot löydät Haku- ja opintoneuvonta -sivulta.

Ajalle 22.6.–31.7. kuraattoreille aukaistaan päivystysnumero. Päivystävän kuraattorin tavoitat tuolloin numerosta 050 351 3153.

Opintotoimisto

Opintotoimisto palvelee sinua esimerkiksi opiskelutodistuksiin, opintosuoritusotteisiin, koulumatkatukiin ja opintotukiin liittyvissä asioissa.

Koko Spesian yhteinen opintotoimiston numero on 010 608 4300.