Helsingissä liiketoimintaa opiskeleva Simon on erinomainen esimerkki tekemällä oppimisen ja työpaikalla oppimisen toimivuudesta. Polku opinnoista työelämään rakentuu joustavasti ja työvaltaisesti, oppilaitoksen ohjauksessa. Tammikuussa Simon kävin Ellun Kanojen toimistolla videokuvattavana Elinkeinoelämän keskusliiton Ihmistä tarvitaan aina -kampanjan tiimoilta.
Simon on muuttanut Suomeen 1-vuotiaana Etelä-Afrikasta. Hän osaa loistavasti suomea, koska on varttunut lähes koko ikänsä suomalaisessa perheessä. Simon on melkoisen tarkka ja täsmällinen. Hän vastaa lyhyesti, mutta äärettömän asiallisesti. Simon tekee työnsä hyvin ja noudattaa hyvin työpaikan pelisääntöjä.
Liiketoiminnan opintoja toteutetaan Helsingissä työpaikoilla. Simon pitää osaamisen kerryttämisestä työpaikoilla. Työssä oppii ammatissa tarvittavat taidot tekemisen kautta. Simon meni oppimaan kaupan alan tehtäviä työpaikalle jo kolmantena koulupäivänä elokuussa 2021.
Nyt Simon on ehtinyt olemaan jo kolmessa työpaikassa: yhdessä K-Supermarketissa ja kahdessa Lidlssä. Osaamisen karttuessa on syytä vaihtaa välillä työpaikkaa, koska se mahdollistaa uudet haasteet ja erilaisten asioiden osaamisen, ollaanhan työpaikalla ensisijaisesti oppimassa ammatissa tarvittavia taitoja.
Spesian Helsingin toimipaikassa merkonomiopinnot suoritetaan lähes kokonaan erilaisilla työpaikoilla opiskelijan henkilökohtaisia opintopolkuja noudattaen. Ainoastaan kielten ja matematiikan opintoja on ollut oppilaitoksella. Teoreettisempia opintoja on toteutettu Lapinlahden Lähteellä, Oodissa, erilaisissa tapahtumissa ja tietysti Kumpulantien toimipaikassa.
Kuvateksti: Helsingin Spesiassa valtaosa oppimisesta tapahtuu työpaikoilla ja tekemällä, jopa teoreettisemmista opinnoista vain osa toteutetaan pöydän ääressä.
Parasta tekemällä oppiminen ja työyhteisöön kuuluminen
Redin LIDLissä Simonin kerrotaan olevan tärkeä linkki koko työyhteisössä ja yksi työyhteisön jäsen. Ammattitaito on kasvanut hurjasti. Hän osaa mm. käyttää sähköavusteista trukkia ja hänelle on ollut jo pitkään kaupan sisäiseen tiedottamiseen kuuluva mikrofonillinen korvanappi. Kuulostaa ehkä pieneltä yksityiskohdalta, mutta tuntuu nuorelle isolta; siltä että luotetaan ja kuuluu aidosti porukkaan.
– Mä koen, että mä olen osa niiden yhteisöä, vaikka mä olen harjoittelija. Et siitä mä tykkään, Simon kertoo.
Simon osallistuu mm. asiakaspalveluun, hyllyttämiseen ja pahvien paalaamiseen yhtenä kaupan työntekijänä. Välillä hänellä on työparina oppilaitoksen toinen opiskelija.
Opintojen ohjaaja Henry Djupsjöbacka, työvalmentaja Marianne Rinne ja opettajat Sanna Lahti ja Auli Rauvola käyvät usein palautekeskusteluja ja ohjaamassa työpaikoilla. Simon pystyy hyvin itsenäiseen työhön. Hänellä on hyvä mahdollisuus työllistyä opintojen päätyttyä.
Simonin suurin haave on olla rap-artisti. Hänellä on paljon esikuvia tältä saralta. Simonilla on jo muutamia omia kappaleita valmiina, joista YouTubesta löytyy tällä hetkellä yksi. Lisää on kuulemma tulossa.
Elinkeinoelämän Keskusliitto toteuttaa Ihmistä tarvitaan aina -kampanjaa yhteistyössä yritys-, liitto- ja oppilaitoskumppaneiden kanssa ja Spesia on vahvasti mukana. Kampanjan tarkoituksena on tuoda eri alojen osaajia esiin inhimillisesti, iloisesti ja värikkäästi sekä nostaa ennen kaikkea esiin ammattiosaajien tärkeyttä yhteiskunnassamme. Ihmistä kun tarvitaan aina.
Auli Rauvola
päätoiminen erityisopettaja
Ammattiopisto Spesia, Helsinki