Porissa järjestetyt Taitaja2022-kisat sujuivat Spesian osalta erinomaisesti: kuudesta matkaan lähteneestä kilpailijasta neljä pääsi SM-mitaleille. Ilman mitaleita tällä kertaa jääneet voivat myös olla ylpeitä suorituksestaan. Semifinaalista tiensä jatkoon suorittanut Spesian kokkikaksikko ei osallistunut finaaliin.
Taitajat ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma, jossa kilpaillaan ammattitaidon suomenmestaruuksista. Porissa SM-mitaleille TaitajaPLUS-lajeissa pääsivät Spesian opiskelijoista seuraavat:
Lämpimät onnittelut mitalisteille, hienoa tekemistä!
(teksti jatkuu kuvan jälkeen) Kuvateksti: Tom Moilanen huoltaa ruohonleikkuria kultamitalin arvoisesti. Kuva: Anni Levonen, Sataedu / Skills Finland
Taitaja-kisat on perinteisesti järjestetty vuosittain, mutta koronan takia 2020 kilpailu peruttiin kokonaan ja 2021 kisoissa yleisö seurasi suorituksia etäyhteyksin. Porin kisoista huokui hyvä tunnelma, kun kaikki tuntuivat olevan olivat yhtä mieltä siitä, että oli taas mukavaa kokoontua yhteen kilpailemaan. Oli mukava nähdä tuttuja ihmisiä, tunnelma oli iloinen ja sääkin suotuisa.
Spesian joukkueenjohtaja Christien Falenius oli erityisen tyytyväinen kilpailijoiden kesken vallinneeseen hyvään henkeen, niin Spesian oman porukan kuin kaikkien kilpailijoiden kesken:
– Oli ilo huomata, kuinka kilpailijat ottivat kilpailun sopivassa määrin tosissaan. Suorituksia mietittiin niin etu- kuin jälkikäteen, ja pohdittiin kuin suorituksia voidaan parantaa. Hienoa sitoutumista, kuitenkin pilke silmäkulmassa säilyttäen.
Taitajat ovat iso ja näyttävä tapahtuma, joka tuo näkyvyyttä ammatilliselle koulutukselle sekä valtakunnallisesti että alueellisesti, kisakaupungin vaihtuessa vuosittain. Faleniuksen mukaan eräs Taitajien hienouksista on tapahtuman tärkeä rooli ihmisten yhteen kokoajana:
– Arjessa tapaa melko harvoin kollegoitaan toisista oppilaitoksista tai edes Spesia toisista toimipaikoista. Tämä on yksi hyvä paikka tavata, vaihtaa kuulumisia ja ehkä oppia jotain uutta. Myös opiskelijat pääsevät tutustumaan toisiin opiskelijoihin ja näkevät miten asioita muualla tehdään.
(teksti jatkuu kuvein jälkeen) Kuvateksti: Taitaja-tapahtuma on erinomainen tilaisuus tavata ja verkostoitua, ja hengessä mukana olevilla kannustusjoukoilla on opiskelijoille suuri merkitys.
Taitaja-tapahtuma on kilpailijoille mieleenpainuva ja hieno kokemus. Spesian joukkueenjohtaja uskoo, että samalla kilpailu ja siihen liittyvä kuhina kuitenkin myös lisäävät kilpailijoiden paineen ja epävarmuuden sietokykyä.
Myös Peppi Kari, yksi Spesian mitalisteista, allekirjoittaa väitteen tilanteen jännittävyydestä. Peppi nappasi P3 Liiketoiminta-lajista pronssimitalin, vaikka varsinkin ensimmäisenä päivänä jännitys tuntui tekemisessä.
– Ensimmäinen kilpailupäivä meni vähän huonosti, kun jännitti. Toinen päivä meni paremmin, kun jo tiesi mitä odottaa, Peppi summaa.
Ensi vuonna Taitaja-kisat ovat Espoossa, vuonna 2024 on vuorossa Kuopio. Peppi kannustaa opiskelijoita lähtemään rohkeasti mukaan semiifinaaleihin ja testaamaan hyvällä tavalla omia rajojaan.
– Jos vain uskaltaa ja on halukas testaamaan rajojaan ja paineensietokykyään, niin kannattaa mennä ja osallistua Taitaja-kilpailuihin.
Vaikka pieni jännitys kuuluu kisoihin, päällimmäiseksi Pepille jäi mieleen kiva ja hyvin järjestetty tapahtuma. Hän kaavailee jo ehkä osallistuvansa ensi vuonna uudestaa. Peppi on ensimmäisen vuoden opiskelija, joten vielä ehtii. Osallistuminen ja kisatunnelma ovat aina elämys, ja Pepin mielestä parasta olikin itse reissu kokonaisuudessaan.
(teksti jatkuu kuvan jälkeen) Kuvateksti: Peppi Kari keskittyy tiiviisti P3 Liiketoiminta -lajin kisasuritukseen. Kuva: Anni Levonen, Sataedu /Skills Finland
Mutta miten ammattitaidon SM-mitalisti on ajatellut hyödyntää Taitajissa hankkimaansa kokemusta ja osaamista jatkossa? Tällä hetkellä Peppi on työelämäjaksolla Petpost Oy:n lemmikkitarvikeliikkeessä. Pepin tulevaisuuden suunnitelmissa on opiskelu ja valmistuminen sekä lopulta työllistyminen johonkin kivaan työpaikkaan.
– Kiva työpaikka on sellainen, jossa on kivoja työkavereita ja mukavaa tekemistä.
Mirja Niskala Ammattiopisto Spesia
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.