Spesian Työelämäpalvelut järjesti torstaina 23.9.2021 ilmaisen webinaarin nykyisille työelämäyhteistyökumppaneille ja yhteistyöstä kiinnostuneille. YrittäjäBuusti ”Yhdessä eteenpäin” -tapahtuma ja sen kiinnostavat puheenvuorot kokosivatkin noin sata yrittäjää samoille linjoille Spesian työelämäpalveluiden kanssa.

Tapahtuman juonsi hyväntuuliseen tyyliinsä Spesian oppimisympäristökoordinaattori Simo Liikanen. Rehtori Tiina Meriläinen toivotti kuulijat tervetulleeksi tilaisuuteen ja kertoi Ammattiopisto Spesiasta, Spesian uusista tuulista ja työelämäyhteistyön merkityksestä opiskelijoille. Erityisen kiinnostava, hieman uudentyyppinen avaus on tänä syksynä toimintansa aloittaneen Helsingin toimipisteen erityisen vahvasti työelämävaltainen toimintamalli.

Kun yhteistyö toimii, pienestä voi kasvaa isoa

Myös edelleen melko tuore panostus Spesian työelämäyhteistyöhön ovat yritysvalmentajat, jotka on palkattu kaikkiin Spesian päätoimipaikkoihin kehittämään nimen omaan yhteistyötä yrityselämän kanssa. YrittäjäBuustissa Spesian yritysvalmentajat esittäytyivät ja kertoivat Työelämäpalveluiden roolista, yhteistyömahdollisuuksista ja palveluista.

Yrityksen näkökulmaa yhteistyöhön avasi toiminnanjohtaja Ulla Koivunen Lounatuulet Yhteisötalosta. Hän kertoi kokemuksista työelämäyhteistyöstä Ammattiopisto Spesian kanssa, ja miten yhteistyö on lähtenyt liikenteeseen ensin pienestä ja pikku hiljaa kasvanut isommaksi ja tiiviimmäksi yhteistyöksi. Tällä hetkellä heidän toimitilansa ovat oppimisympäristönä opiskelijoille. Opiskelijat saavat aitoa työkokemusta ja yritys säännöllisen työpanoksen oppilaitoksen ohjauksessa.

”Pylly edellä puuhun ja muita onnistumisia”

Sokerina YrittäjäBuustin pohjalla oli räväkkä ja inspiroiva HP Parviaisen puheenvuoro Pylly edellä puuhun ja muita onnistumisia. HP:n puheenvuoro avasi kuulijoille Duudsonien tarinaa ja sitä, miten poikaporukan jekkuilusta kasvoi ura ja business. Puheenvuorossa korostui yhteistyön ja verkostoitumisen merkitys sekä miten erilaisuuden voi kääntää voimavaraksi.

Jo esityksen otsikko resonoi spesialaisittain mukavasti, sillä oppilaitoksemme on täynnänsä hienoja tarinoita, joissa elämä, koulutus ja ura eivät etene kaikkein tyypillisintä ja suorinta polkua, mutta vahvuuksien kautta jokaiselle löydetään yksilöllinen polku onnistumisiin ja oma toimiva tapa tehdä työtä.

Hyvää palautetta

Tapahtuman linjoilla oli satakunta kuulijaa, ja kiitosta tuli paljon sekä ohjelmasta ja erinomaisista puheenvuoroista.

”Kiitos hienosta tilaisuudesta. Erityisesti puheenvuoro työelämäyhteistyöstä Lounatuulen kanssa oli hyvin avaava! Upeaa yhteistyötä :)​ Myös HP:n puheenvuoro oli huikea. Uskomatonta oli kuulla, miten 4 kaveruksen ”kuvauspuuhastelusta” on kasvanut tuollainen miljoonien liikevaihdon tuotantofirma.”

Lämmin kiitos tekijätiimin puolesta esiintyjille ja osallistujille, teitte tapahtumasta onnistuneen!

Yritysvalmentajat
Spesia Työelämäpalvelut
Spesia Ammattiopisto