Pieksämäki on yksi Spesian neljästä päätoimipaikasta. Pääkampus sijaitsee Opintiellä, Hiekanpään alueen loistavien liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien äärellä.
Opintien kampuksella sijaitsee opetuksen lisäksi toinen Pieksämäen asuntoloista. Veturitallien hurmaavassa miljöössä toimiva Spesia Puoti on merkonomien ja Nikkarilan ympäristö kasvihuoneineen. Asuntoloita on kaksi: Opintie ja vuonna 2023 täysremontoitu Kaunokkikuja.
Etelä-Savon maakunnan luoteisosassa sijaitseva Pieksämäki on aktiivinen ja viihtyisä kaupunki, jossa on asukkaita noin 18 000. Luonto on olennainen osa Pieksämäkeä, kuten myös monipuoliset palvelut, aktiivinen yritystoiminta ja lukuisat harrastusmahdollisuudet. Myös kulttuurielämä on monipuolista ja tarjontaa on runsaasti mm. kulttuurikeskus Poleenissa.
Pieksämäellä on kaksi asuntolaa, jotka sijaitsevat Kaunokkikujalla ja Opintiellä. Kaunokkikuja-asuntola (ent. Pieksänsara) on täysin remontoitu kesällä 2022.
Asuntoloiden lisäksi Spesialla on Yläristin alueella yhdeksän kerrostaloasuntoa viimeisen vuoden opiskelijoiden itsenäisempään majoittumiseen. Lue lisää:
Näitä koulutuksia Spesia järjestää Pieksämäellä. Jos laatikon vasemmassa reunassa näkyy vihreä viiva, koulutukseen on haku käynnissä Pieksämäellä.
Tule Savostamoon inspiroitumaan Etelä-Savon koulutusmahdollisuuksista – suatat vaekka innostuva!
Opintie 2, 76100 PieksämäkiOpintien kampuskartta (pdf)
Hallipussi 1, 76100 Pieksämäki(kiinteistönhoitajat ja pienkonemekaanikot)
Tallikankaankatu 3, 76100 Pieksämäki(merkonomit, Spesia Puoti, Duunila)
Huvilakatu 31, 76130 Pieksämäki(Telma ja Duunila)
050 401 0388
marja.teravainen@spesia.fi
040 841 3596
Mari.Rasanen@spesia.fi
040 713 3948
Sirpa.Hahtala@spesia.fi
040 713 3952
Kati.Karjalainen@spesia.fi
Pieksämäki, Mikkeli, Kotka, Savonlinna, Iisalmi.
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.